perjantai 25. heinäkuuta 2014

Väärä puolue!

Juttelin kuluvalla viikolla erään tuttavani kanssa huolestuttavien maailmantapahtumien ohessa Kemin kunnallispolitiikasta. Hän tuntui olevan asiasta aidosti kiinnostunut.

Tuttavani tiesi minun vähin toimineen kunnallispolitiikassa vuodesta 2000 lähtien. Hän tiesi myös minun olevan tällä hetkellä varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varsinainen jäsenen.
Keskustelumme kääntyi eri vaalialueiden potentiaalisiin äänestäjämääriin.

Kerroin hänelle yleisesti, että nykyisin kunnallisvaalituloksissa on mm. Kemin osalta poimittavissa jokaisen äänestysalueen jokaisen ehdokkaan saamat äänimäärät sekä puolueiden kannatusprosentit. Sanoin hänelle, että tiedän tarkalleen, kuinka paljon miltäkin äänestysalueelta olen esim. vuoden 2012 kunnallisvaaleissa saanut ääniä. Suhteellisen vaalitavan saloihin ja suhdelukuihin emme puuttuneet, tuskinpa meillä siihen olisi ollut todellista, tarkkaa tietoakaan.

Kerroin tuttavalleni analysoineeni omalta osaltani edellisen kunnallisvaalin tulosta nimenomaan ns. omien lähimpien äänestysalueitteni osalta. Äänestysalueita Kemissä oli vuonna 2012 yhteensä 11 kpl.

Kerroin hänelle saaneeni Syväkangas-Ritikka ja Peurasaaren äänestysalueilta käytännössä alle kymmenen ääntä, mikäli mahdollisia ennakkoääniä ei oteta huomioon.
Kyseisellä äänestysalueella oli vuonna 2012 2809 äänestyskelpoista henkilöä, joista vain 1539 kävi äänestämässä."Nukkuvia" oli valitettavan paljon, aivan liian paljon.

"Onko tosiaan näin? Taisi alkaa masentaa!" sanoi tuttavani ihmetellen ja ikään kuin osaa ottaen.

"Totta mutta ei masentanut!" totesin ja lisäsin: "Tavoitteeni on vielä tutkia, mistä asia oikeastaan johtui." Totesin hänelle, että tältä alueelta minäkin - paljasjalkaisena kemiläisenä - tunnen muutaman sata henkilöä, osan, ainakin kymmeniä erittäin hyvinkin.
"Mikäli olen mukana kunnallisvaaleissa 2016, minun on saatava kontakti, keskusteluyhteys näihin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa." totesin keskustelukumppanilleni.

Tuttavallani oli selkeä näkemys asiaan. "Sinulla on väärä puolue! Väärä puolue, sano minun sanoneen!" hän yksiselitteisesti totesi.
"Vasemmistoliitto se Kemissä täytyy olla, vielähän sinä ehdit vaihtaa puoluetta seuraavissa kunnallisvaaleissa!" hän hiukan provosoivasti lisäsi.

Kerroin hänelle, että en ole minkään puolueen jäsen ja valitsin aikanaan Suomen Keskustan ryhmän symbolisena eleenä isovanhempieni maanviljelijä-taustojen perusteella. Eihän tuo Santeri Alkiokaan ihan turha jätkä ollut ajatuksiltaan! Omien vanhempieni ammatti- ja aatetausta oli hyvin tuttavani mainitsema peruskemiläinen...

Minun vaatimaton tavoitteeni oli saada Kemin Keskustalle yksi lisäpaikka omilla äänilläni, se tavoite toki onkin vuonna 2000, 2004, 2008 ja 2012 toteutunut.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti