maanantai 22. elokuuta 2016

Ammatillisen koulutuksen säästöjä vastustetaan mielenilmauksissa, Lapissakin marssitaan...

Toimin tällä kerralla tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä...

Lisäinfoa netiestä:

Protestitapahtumasta syntyi opiskelijoiden aloitteesta toukokuussa. Tapahtuman ajankohdaksi valikoitui elokuu lukuvuoden alkamisen vuoksi mutta myös siksi, että hallitus käsittelee ensi vuoden talousarvioesitystä budjettiriihessään 31. elokuuta alkaen.
Tapahtumaa järjestämässä ovat Amken ohella Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry ja Suomen opiskelija-allianssi Osku.
Järjestäjät toimittavat kannanottonsa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok) torstaina.

Leikkaukset

Ammatillisen
koulutuksen rahoituksesta on suunniteltu leikattavaksi 190 miljoonaa euroa vuonna 2017. Leikkaus on pysyvä.
Vuonna
2017 ammatillisen koulutuksen rahoitus on 310 miljoonaa euroa (15% pienempi kuin vuonna 2013).
Kevään
2016 yhteishaussa ammatillisessa peruskoulutuksessa oli 45 400 aloituspaikkaa.
Laskelmien
mukaan 190 miljoonan euron vähennys vastaa 18 000 ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijapaikkaa.
Leikkaus
tarkoittaa laskennallisesti yli 2400 henkilötyövuoden vähentämistä.

Lähde: Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Ammatillisen koulutuksen säästöjä vastustetaan mielenilmauksissa, Lapissakin marssitaan

IINES JAKOVLEV
Tempauksen tarkoituksena on tuoda esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä muun muassa eri alueiden elinkeinoelämälle. (Arkistokuva)
STTHelsinki
Ammatillisen koulutuksen säästöjä vastustetaan maanantaina oppilaitoksissa. Ammatillisen koulutuksen kehittämisyhdistys AMKEn mukaan tempaukseen osallistuu ainakin 40 koulutuksen järjestäjää eri puolilla maata. Opiskelijat, henkilökunta ja koulujen johto kokoontuvat koulujen pihamaille puolen päivän aikaan.
Tempauksen tarkoituksena on tuoda esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä muun muassa eri alueiden elinkeinoelämälle. Lisäksi osana tapahtumaa eri paikkakunnilla järjestetään muun muassa esityksiä, seminaareja ja muuta oheisohjelmaa.
AMKE kertoo, että ammatillisessa peruskoulutuksessa oli kevään yhteishaussa 45 400 aloituspaikkaa. Yhdistyksen mukaan koulutuksen rahoituksesta leikataan pysyvästi ensi vuonna 190 miljoonaa euroa.
Ensi vuonna ammatillisen koulutuksen rahoitus on 310 miljoonaa euroa, eli 15 prosenttia pienempi kuin se oli vuonna 2013. AMKEn laskelmien lähteenä ovat valtion talousarviot.
http://www.amke.fi/ajankohtaista/uutiset/uutinen/ammatillinen-koulutus-liikkeessa-tapahtuma-22.8..html?p22=4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti