Olen oppinut pitämään Pekka Juntin teksteistä.
Alla olevassa kolumnissa hän mm. toteaa: Eiköhän tässä ole kaikki mitä tarvitsen, vaikka usein näyttää ettei ole mitään muuta kuin liikaa tekemistä. Jompi kumpi tunteista on valetta. Ehkä sitä saa itse päättää onko oman elämänsä ruhtinas vai renki.
Totean, että on hyvä, kenen tahansa, voimiensa tunnossa pysähtyä - silloin tällöin - pohdiskelemaan maailman menoa ympärillään...
Alla olevassa kolumnissa hän mm. toteaa: Eiköhän tässä ole kaikki mitä tarvitsen, vaikka usein näyttää ettei ole mitään muuta kuin liikaa tekemistä. Jompi kumpi tunteista on valetta. Ehkä sitä saa itse päättää onko oman elämänsä ruhtinas vai renki.
Totean, että on hyvä, kenen tahansa, voimiensa tunnossa pysähtyä - silloin tällöin - pohdiskelemaan maailman menoa ympärillään...
Päiväkirja: Ne lyhyet, kirkkaat hetket
Pekka Juntti
Olen alkanut pitää jaloistani. Liian pitkistä ja laihoista, jossa on konttipolvet sekä pitkät, ja kapeat jalkaterät, jotka käyvät hätätilanteessa luistelusuksesta, kun pikkuisen Rexillä vetelee ja jossa on niin pitkä pottuvarvas, ettei viisainkaan kenkäsuunnittelija ole voinut ottaa sellaista huomioon.
Pidän jaloistani siksi, että ne kantavat. Kuljettavat keveästi edelleen. Mennä liputtavat suon yli että heilahtaa, eivät perusta varvikoista ja vaivaiskoivikoista.
Vanheminen on kai sitä, että ymmärtää: voisi olla toisin.
Voisi olla vaikeampaa, kivuliaampaa, ohi. Voisi mennä linkuttaessa, selkää pidellessä, polvea potiessa. Järjettömät pottuvarpaat voisivat olla kalmankylmät, ja joskus vielä ovatkin. Tämä on nopea keikka, ei tänne jäädä kovin pitkäksi aikaa varpaita kipristelemään.
Voisi olla vaikeampaa, kivuliaampaa, ohi. Voisi mennä linkuttaessa, selkää pidellessä, polvea potiessa. Järjettömät pottuvarpaat voisivat olla kalmankylmät, ja joskus vielä ovatkin. Tämä on nopea keikka, ei tänne jäädä kovin pitkäksi aikaa varpaita kipristelemään.
Siitä on ihan todisteita.
Lippuja puolitangossa pihoilla, sortuvia ääniä arkuilla, kamuja hautumaan hiekassa. Elämän parhaimpina hetkinä tajuaa, että voisi itsekin jo olla siellä, mutta enpä rietas soikoon vielä ole. Vaikka lähdön paikkoja on ollut monta.
Ne on aika lyhyitä ne kirkkaat hetket, jolloin näkee selvästi muttei pelota.
Sitä näkee, että lapset on tikissä, vaimo kopillaan ja äläpä mittään. Talo siinä, mökki tuossa, saunan piipussa savua. Koiranhäkissä paskaa ja tontin reunat metrisenä ruovikkona ja mitä sitten.
Sitä näkee, että lapset on tikissä, vaimo kopillaan ja äläpä mittään. Talo siinä, mökki tuossa, saunan piipussa savua. Koiranhäkissä paskaa ja tontin reunat metrisenä ruovikkona ja mitä sitten.
Eiköhän tässä ole kaikki mitä tarvitsen, vaikka usein näyttää ettei ole mitään muuta kuin liikaa tekemistä. Jompi kumpi tunteista on valetta. Ehkä sitä saa itse päättää onko oman elämänsä ruhtinas vai renki.
Pidän jaloistani siksi, että ne kantavat. Kuljettavat keveästi edelleen. Mennä liputtavat suon yli että heilahtaa, eivät perusta varvikoista ja vaivaiskoivikoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti