Alla oleva kolumnin sanoma on aika lailla tutun tuntuinen - varmaan lähes kaikille - minullekin.
Olen pitkään = vuosia päättänyt vihdoinkin käydä läpi ja hävittää aineistoja päärakennuksen autotallista. Aineistoja joihin liittyy voimakkaita muistoja. Muistoja, joista minun olisi parasta päästä eroon. Aina aloittamiselle on löytynyt jokin syy > yleensä tekosyy.
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:
Anne Heinonen
Minulla on vuosien ajan ollut projektina päästä eroon asioista, joita en tarvitse.
Luen parhaillaan läpi lukion vanhoja oppikirjojani, sillä en muuten raaski heittää niitä paperinkierrätykseen. Loputtomaksi voisi kutsua myös projektia, jossa siivoan tietokonettani poistamalla sen sisältä turhia tekstejä ja kuvia.
Joka vuosi keväällä tai syksyllä tartun vaatehuoneen banaanilaatikoihin ja alan käydä omistamiani tavaroita läpi.
Joka vuosi tuloksena on yksi tai kaksi laatikollista vaatteita, papereita ja tavaraa, jotka voi heittää kierrätykseen tai myydä pois, ja sitten unohtaa.
Rutiinin ansiosta muistan jo lähes jokaisen omistamani tavaran paikan.
Tänä keväänä törmäsin siivouspäivänä pussilliseen pieniä muistoesineitä ylä- ja ala-asteajalta. Muistin, että muovisiin pääsiäisyllätyksiin, kelta-vihreään pehmokilpikonnaan ja outoihin tarroihin liittyi tärkeiltä tuntuneita ihmisiä ja hetkiä – en vain muistanut ketä ja mitä.
Tilanne oli hämmentävä.
Ratkaisin sen laittamalla pussin takaisin hyllylle.
En yhtään ihmettele Suomessa levinnyttä siivousintoa. Kun ystäväni joutuivat jättämään homekotiinsa kaiken vanhoista rakkauskirjeistä lähtien, he kuvailivat oloaan uudessa tyhjässä asunnossaan puhdistuneeksi.
Oli helpompi hengittää, kun ympärillä ei ollut paljon tavaraa.
Mutta mitä tehdä asioille, joita ei oikeastaan ole enää edes olemassa? Miten niistä voi irrottaa? Tuntuu väärältä päästää niitä menemään, vaikka todellisuudessa ne ovat lähteneet jo kauan aikaa sitten.
Usein niistä pitää kiinni sitä lujempaa mitä lähempänä ne ovat katoamista. Aivan kuin muiston pikkuhiljaa jälkeensä jättämä puhdas tila näyttäisi aluksi virheellisesti tyhjyydeltä.
Aion vielä hetken harjoitella irti päästämistä vanhoilla luentomuistiinpanoilla ja historiankirjoilla. Vaikken enää lukisi niistä yhtäkään, niillä saattaa olla vielä yksi opetus annettavanaan.
Ehkä niiden jälkeen on helpompaa päästää irti myös siitä, mitä ei enää ole.
Luen läpi vanhoja oppikirjojani, sillä en raaski heittää niitä paperinkierrätykseen.
Mitä tehdä asioille, joita ei oikeastaan ole enää edes olemassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti