lauantai 26. maaliskuuta 2016

Vielä vähän VHS-kaseteista...

Kaivoin esiin Vanhoja VHS-kasetteja/nauhoituksia. Niitä on yhteensä 96 kpl. Mahdollisesti niitä löytyy jostakin vielä lisääkin.

Todettakoon, että em. VHS-kasetit ovat olleet pöytälaatikoissa yli kymmenen vuotta. En ole niitä kaipaillut, paitsi nyt ne alkoivat kiinnostaa, kun em. pöytälaatikot otetaan muuhun käyttöön.  

Edellisessä eli toisessa elämässäni = työelämässäni nauhoitin televisiosta opetuskäyttöön aika paljon dokumentteja, tieteisohjelmia, mm. senaikaisia Prisma-ohjelmia, jne. myös muutamia tv-teatterin esityksiä ja elokuvia. Edellä mainitut nauhoitukset tapahtuivat pääasiassa 1980- 1990-luvulla.
Tietotekniikan voimakkaan esiintulon myötä ammatilliselle sektorille perinteiset videohjelmat VHS-kasetteineen saivat vähitellen väistyä.
Opetusmaailma muuttui luokkahuoneissa, laboratorioissa ja työsaleissa aika lailla toisen näköiseksi. Muutosprosessi on kuulemma edelleen voimistunut.

Mikäli aikanaan oikein aistin, silloin tällöin esitetyt videopätkät perinteiseltä televisioruudulta täydensivät mukavasti opetusta ja antoivat vaihtelua niin oppilaille kuin opettajallekin... 

Mitä VHS-kaseteille mahdollisesti teen? Ainakin käyn ne huolellisesti läpi ja poimin joukosta "helmet" eli sellaiset nauhoitukset, joissa on selkeästi todellista historian havinaa ja/tai niissä on tv-teatteri- ja elokuvaklassikkoja.

Edellisessä perheemme tv-vaihtorytäkässä vaihtoon/kierrätykseen meni "höyrytelevisio ja videonauhuri". Käytännössä elektroniikkaromuna Eko-Aseman vaihtolavalle...

On aivan pakko käydä alkuviikosta paikallisessa kodinkoneliikkeessä vilkaisemassa, onko siellä myytävänä videonauhuria, jolla vielä VHS-kasetteja voi katsella ja nauhoittaa, vaikka se vähän alkaa olla jo historiaa.

Toisaalta VHS-kasetteja voi tuunata mm. DVD-formaattiin, mikäli olen oikein aistinut. Palvelujen hintatasosta täytynee ottaa selvää. Toisaalta homman voinee hoitaa kotikonsteinkin, mikäli sopivat romppeet on hallussa... 

Jatkoa edelliseen:

Olen tänään sunnuntaina 13.03.2016 tehnyt ensimmäisen VHS-kasettien ryhmittelyn ja poistin samalla sellaiset nauhat, joissa ei ole sisältömerkintöjä.
Alustava ryhmittely:

+ tiedeohjelmat - esim. Prismaohjelmat
+ henkilödokumentit - esim. Eero Silvastin 5-osainen sarja aivotutkija Matti Bergstömistä
+ ajankohtaisdokumentit - esim. WTC-tornien tuho 11.09.2001
+ musiikkivideot 
+ tv-teatterin näytelmät
elokuvat

Vielä hiukan jatkoa edelliseen:

Kävin tänään maanantaina 14.03.2016 aamulla paikallisessa kodinkoneliikkeessä VHS-asiaa tutkimassa. Ainakaan heillä ei ollut enää myynnissä sellaisia videonauhureita, joilla em. tyyppiset kasetit on katseltavissa. Kuulemma noin vuosi sitten vielä oli laitteita, joissa oli sekä VHS- että DVD-valmius. Joten se siitä, toki vanhoja videonauhureita on varmaan vielä myytävänä/ostettavissa.

Totesin heille, että taidanpa pistää nauhat takaisin lajiteltuina laatikkoihin ja jään odottamaan uusien VHS-nauhureitten ilmestymistä markkinoille. Kovin myyjät epäilivät ajatustani. Kuulemma entiset nauhamateriaalit eivät kestä ikuisuutta. Saattavat rapsahtaa poikki seuraavalla katselukerralla. Niinhän siinä saattaa käydä...

Käväisin hetki sitten Kemin kaupunginkirjaston palveluja kartoittamassa. Toisen kerroksen tutkijahuoneessa on laitteisto, jolla asiakas voi itse VHS-kasettinsa muuttaa omille DVD-levyille nykymuotoon - ilmaiseksi mutta...

Aikaa se kyllä ottaa > minuutti minuutista. Sain virkailijalta vinkin, josko antaisin muutostyöstä jollekin urakan. 
Jos kotikonstein asian hoitaa, on oltava kunnollinen, entisaikainen videonauhuri ja "palikoita", joilla asia muunnetaan uuteen formaattiin. 

Täytyypä asiaa miettiä.

Vielä hiukan kuitenkin jatkoa edelliseen:

Eilen Pitkänäperjantaina perinteisiä Pääsiäisenajan dokumentteja kaipaillessani kävin läpi taas tuon VHS-kasettikasan, joka on lattialla työhuoneessani tällä hetkellä lajiteltuna. Siellä olisi hyviä vanhoja mutta aina ajankohtaisia dokumentteja. 
Olen kauttarantain kysellyt löytyisikö tutuilta käyttökuntoista videonauhuria, joka olisi kytkettävissä nykyaikaiseen digitelevisioon. Vielä ei ole "tärpännyt"...

Saattaa olla, että joudun hankkimaan loppujen lopuksi asiallisen pahvilaatikon, pakkaan kasetit lajiteltuina siihen ja kannan sen varastoon tai autotalliin "odottamaan parempia aikoja"... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti