sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Tänään Selkäsaaressa...

Kävimme taas tänään Pääsiäispäivänä 27.03.2016 Selkäsaaressa.

Olimme molemmat - minä ja vaimoni - liikkeellä jalan sauvakävellen oikeat hiihtosauvat apunamme.
Lumilinnarannasta Selkäsaaren pohjoisrantaan ladut olivat ajeltuina ja erinomaisessa kunnossa. Hiihtäjiä myös meitä kävelijöitä näytti jo aamutuimaan olevan liikkeellä.
Menimme latu-uraa pitkin rantaan - matka noin 1100 m ja siitä oikealle = länteen noin 200 m lumikelkkauraa pitkin mökille...

Teimme loput terassien lumityöt ja vaimoni pisti tuvan puulieteen tulet. Suhteellisen nopeasti tupa jälleen lämpeni, kun pidimme kamariin menevän välioven kiinni. Alkulämpötila näytti olevan +5 astetta ja kohta se oli +15 astetta. Taisipa se loppuvaiheessa olla yli 20 astetta, vaikka kaappijärjestelyjen myötä kamarin ovi oli auki...

Televisiossa on tuotu voimallisesti esiin viime aikoina linnunpöttöasioita. Saaritontillamme on useita linnunpönttöjä, taitaapa olla peräti seitsemän kappaletta. Kaksi niistä oli hyvin lähekkäin viereisten kuusten rungossa kiinni.

Vaimoni toivomuksesta siirsin toisen em. pöntöistä mökkiä lähellä olevan kuusen runkoon. Nyt meillä on tuvan etelään suuntautuvasta ikkunasta näköyhteys pöntölle, josko sinne löytyy kohtapuolin asukkaita. Keinutuolissa istuskellessa on mukava seurata lintupariskunnan aktiivisia touhuja aikanaan...

Olimme muutaman tunnin saaressa, hörppäsimme murukahvit ja lähdimme takaisin samaa moottorikelkkauraa pitkin, jota tulimmekin, Kemin kaupungin latu-uralle ja köpöttelimme Lumilinnarantaan. Aurinkoisessa kevätsäässä väkeä oli merenjäällä aika lailla...

Paluumatkalla pohdiskelin ääneen vaimolleni: "Hyvin vähän täällä näkee tuttuja, ei juuri ollenkaan!" Jatkoin pohdiskeluani toteamalla: "Taitaa olla ikäkysymys... ."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti