tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kiinalaisyhtiö hakee Suomen valtion tukea Kemin biotehtaalle...

Mediatietojen mukaan Kaidin Kemin suunnittelema biotehdashanke etenee suunnitelmien mukaan. Miljardiluokan hankkeessa rahoitus on luonnollisesti olennainen, ilmeisesti olennaisin osa, koska raaka-ainepohja ja tekniset ratkaisut tuntuvat olevan hallinnassa.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Kiinalaisyhtiö hakee Suomen valtion tukea Kemin biotehtaalle

Yhteensä 40 miljoonan euron tukirahoja tavoitteli 54 hakemusta.

TALOUS  


Hallituksella kovat tavoitteet

 Hallitusohjelman mukaan uusiutuvan energian käyttöä lisätään niin, että sen osuus nousee 2020-luvulla yli 50 prosenttiin ja omavaraisuus yli 55 prosenttiin käytetystä energiasta.
 Tavoitteena on myös nostaa liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus vuoteen 2030 mennessä 40 prosenttiin.
 Kivihiilen käytöstä energiantuotannossa pitäisi luopua 2020-luvun aikana ja puolittaa tuontiöljyn käyttö kotimaan tarpeisiin.
Kiinalaisyhtiö Kaidi hakee Suomen valtiolta tukea hankkeelleen perustaa Kemiin jalostamo, joka tekisi puusta ja metsätähteistä liikenteen biopolttoaineita.
Kaidi oli yksi monista hakijoista työ- ja elinkeinoministeriön TEM:n hakukierroksella, jonka ensimmäinen vaihe päättyi viime viikolla.
Kaidin kuten muidenkaan hakijoiden pyytämää summaa ministeriö ei kerro. Ministeriö ryhtyy nyt seulomaan hakemuksia ja julkistaa tulokset ensi vuoden alussa.
Tukirahaa on tällä kierroksella jaossa 40 miljoonaa euroa.
Vaikka Kaidi onnistuisi saamaan koko summan itselleen, se ei olisi kovin suuri osa hankkeen kokonaiskustannuksista, joiksi yhtiö ilmoittaa noin miljardi euroa.
Kaidi kertoi Kemin-suunnitelmistaan helmikuussa. Tieto herätti innostusta työttömyyden koettelemassa Pohjois-Suomessa. Suurlaitoksen toteutumisen tiellä on kuitenkin paljon esteitä, yhtenä suurimpana rahoitus. Vaikka hanke saisi enimmäistuet valtiolta ja lisäksi myös EU-rahaa, sen pitää perustua pääosin markkinaehtoiseen rahoitukseen.
Suomessa biotukien jakaminen pohjautuu nykyhallituksen tavoitteeseen lisätä Suomessa tuotettujen bioaineiden osuutta autoliikenteen polttoaineissa.
Tämä tavoite kiinnostaa myös muita yrityksiä, ja siksi 40 miljoonan tukirahaa tavoitteli määräaikaan mennessä 54 hanketta.
Ministeriölle tulee seuraavaksi haastava työ seuloa hakemuksista lupaavimmat ja ennen muuta realistisimmat. Siksi seulontaan on varattu aikaa lähes vuosi.
Jos kaikki hankkeet toteutuisivat, tiedossa olisi yhteensä 3,3 miljardin euron investoinnit, joista Kaidi haukkaisi yksin lähes kolmanneksen. Luku kertoo joka tapauksessa, että vain osa voi toteutua.
Kaidia lähempänä tukirahaa saattaa olla esimerkksi forssalainen Envor Group, joka hakee tukea bioetanolitehtaan rakentamiseksi joko Saloon, Loimaalle tai Forssaan.
Lopputuote olisi bensiiniin sekoitettava bioetanoli, joka tehtäisiin biokaasusta ja oljesta. Siksi Envorin hallituksen puheenjohtaja Mika Laine kutsuu hanketta biohybridiksi.
Tehdas maksaisi noin 150 miljoonaa euroa. Jotta tuella olisi merkitystä, sen pitäisi Laineen mukaan olla nyt jaettavasta summasta vähintään puolet, eli 20 miljoonaa euroa.
Alan tekijänä Envorilla on uskottavuutta. Se on vuosia toiminut noin 50 hengen pk-yritys, jolla on kokemusta erilaisten kierrätysmateriaalien käsittelystä.
Veronmaksajan kannalta valtion biotuissa on se rauhoittava ehto, että tuki maksetaan vain laskua vastaan, sen jälkeen kun rakentaminen on käynnistynyt. Tosin myös suunnitteluun ja tutkimukseen voi saada rahaa.
Seuraava 40 miljoonan biotukikierros järjestetään vuoden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti