Minä olin suksien kanssa liikkeellä ja vaimoni liikkui sauvakävellen oikeat hiihtosauvat apunaan. Yöllä oli satanut lunta ja sitä tuli jonkin verran vielä aamulla menomatkallakin, aika nihkeä oli suksien luisto. Lumilinnarannasta Selkäsaaren pohjoisrantaan eivät olleet ladut vielä ajeltuina, ilmeisesti niitä ei pyhinä ajetakaan...
Jään päällä ei ollut kovin paljon lunta, mutta raskasta oli kävellä ja hiihtää, koska lumessa tuntui olevan erilaisia kerrostumia, päällimmäisenä jotakuinkin nuoskalunta.
Juuri ennen Selkäsaaren pohjoisrantaan päästyämme vastaan tuli nuori naishenkilö lumikengät jalassaan ja koira narunnokassa. Vaihdoimme muutaman sanan hänen kanssaan. Hän oli tulossa Selkäsaaren länsirannannan mökiltään. Hän tuntui olevan tyytyväinen lumikenkävarustukseensa.
Mökin ohi rannasta ylös rinteeseen oli ilmestynyt moottorikelkkaura - hyvä niin, sillä se helpotti meidän liikkumistamme.
Teimme hiukan lumitöitä ja vaimoni pisti tuvan puulieteen tulet. Suhteellisen nopeasti tupa jälleen lämpeni, kun pidimme kamariin menevän välioven kiinni.
Kyllä taas oli mukava kuunnella kuusikon keskellä äänettömyyttä. Toisaalta myös mökkinaapureiden ja ohi kulkevien moottorikelkkojen ajoittaista ääntä - "elämän ääniä"...
Pohdiskelimme josko totuttelisimme moottorikelkan käyttöön lähivuosina. Se helpottaisi liikkumista aika lailla ja avaisia uusia aktiviteetteja. Meillä on ns. kolhoosikelkka Kemissä asuvan poikamme kanssa. Hän on luvannut ajaa sen rekineen Hahtisaaresta Selkäsaareen. Jos hän ei ehdi, haemme kelkan ja ajamme sen itse saareen.
Olimme muutaman tunnin saaressa, hörppäsimme murukahvit ja lähdimme takaisin. Menimme moottorikelkkauraa pitkin Kemin kaupungin latu-uralle.
Pois tullessamme totesimme, että jäällä ei ollut juuri ketään, ilmeisesti pilvinen ilma ei houkutellut ulkoilijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti