keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

"Venäjän trollit eivät vaienna minua" – CIA:n agentiksi väitetty Ylen toimittaja Jessikka Aro palkittiin

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...


Kotimaa 

"Venäjän trollit eivät vaienna minua" – CIA:n agentiksi väitetty Ylen toimittaja Jessikka Aro palkittiin

Venäjän trolleja Suomessa käsitelleet jutut toivat Yle Kioskin toimittajalle Jessikka Arolle Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon.


Jessikka Aro.
Toimittaja Jessikka Aro. Kuva: Yle Kioski.

Jessikka Aron Venäjän trolleja käsittelevä juttusarja palkittiin tiistaina 15. maaliskuuta Suurella Journalistipalkinnolla Vuoden juttu -sarjassa.
– Olen onnellinen. Olen samaan aikaan tosi kiitollinen kaikille suomalaisille, jotka ovat jakaneet minulle tietojaan. Ilman teitä näitä juttuja ei olisi voinut tehdä, Aro sanoo.
Jessikka Aron palkittu juttusarja käsitteli Venäjän verkkopropagandaa ja yrityksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen Suomessa.
Aro kertoo jatkavansa jutuntekoa Venäjän infosodankäynnistä maan rajojen ulkopuolella.

Itsekin häirinnän kohteena

Aro on itsekin joutunut voimakkaan verkkohäirinnän ja hiljentämisyritysten kohteeksi. Hänen mukaansa se kertoo siitä, että Venäjällä ei haluta aiheelle julkisuutta.
– Juuri tämän takia tätä aihetta on tärkeää selvittää. Häirintä on vain kasvattanut kiinnostustani aihetta kohtaan.
Aro myöntää, että uhkailu on herättänyt myös pelkoa. Häntä on kutsuttu verkkokeskusteluissa muun muassa Nato-pissikseksi ja CIA:n agentiksi.
– En anna sen vaikuttaa, koska siihenhän trollaajat pyrkivät.
21 suomalaisen median päätoimittajat ottivat vastikään kantaa laatujournalismin puolesta.Yhtenä pontimena kannanotolle toimi STT:n päätoimittajan Mika Petterssonin mukaan juuri Aroon kohdistunut häirintä.

Trollit vaikuttaneet suomalaiseen keskusteluun

Juttuja tehdessä Arolle selvisi, että Venäjän propaganda ja julkista keskustelua häiritsevät trollit ovat vaikuttaneet suomalaiseen keskusteluilmapiiriin.
Jotkut ovat Aron mukaan lopettaneet Venäjä-aiheista sosiaalisessa mediassa puhumisen. Toiset ovat trollien vaikutuspiirissä ryhtyneet itsekin jakamaan virheellistä tietoa.
Osa uskaltaa kuitenkin keskustella Venäjästä kriittisesti totuutta hämärtävistä trolleista huolimatta.

Aron työ huomattu maailmalla

Aron jutuista tehtiin myös kansainvälisesti huomiota herättäneet englannin- ja venäjänkieliset versiot.
Juttujen jälkeen kansainvälinen media kiinnostui Jessikka Arosta. Hän on auttanut ihmisiä tutkimaan propagandanlevittäjiä omissa maissaan.
Viimeksi Aron trolli-jutuista kirjoitti australialaislehti The Sydney Morning Herald.

Jessikka Aro: My Year as a Pro Russian Troll Magnet: International Shaming Campaign and an SMS from Dead Father
Yle Kioski Investigated: This is How Pro-Russia Trolls Manipulate Finns Online – Check the List of Forums Favored by Propagandists

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti