torstai 24. maaliskuuta 2016

Pekka Perä kuittaa Talvivaarasta yli 300 000 euron vuosipalkkion...

Alla olevassa artikkelissa todetaan: Pekka Perän johtajasopimus Talvivaara Kaivososakeyhtiö Oyj:ssä on voimassa toistaiseksi.

Jos Pekka Perä olisi toiminut järkevästi, kaukoviisaasti ja piensijoittajaystävällisesti, hän olisi itse oma-aloitteisesti kohtuullistanut vuosipalkkionsa esimerkiksi puoleen. Eiköhän hän elää kituuttaisi 150 000 eurollakin ihan siedettävästi osakkeiden pörssinoteerausta odotellessa...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Pekka Perä kuittaa Talvivaarasta yli 300 000 euron vuosipalkkion


Pekka Perä.
Pekka Perä. KUVA: OUTI JÄRVINEN/KL
Pekka Perä on yhä Talvivaaran toimitusjohtaja.
Tällä viikolla julkaistusta viime vuoden tilinpäätöksestä selviää, että Pekka Perän johtajasopimus Talvivaara Kaivososakeyhtiö Oyj:ssä on voimassa toistaiseksi.
Perä on yhä Talvivaaran toimitusjohtaja ja kuittasi viime vuonna 315 000 euron vuosipalkkion.
Perä toimii myös yhtiön hallituksessa ja hänen lisäkseen siihen kuuluvat Tapani JärvinenStuart MurraySolveig Törnroos-Huhtamäki ja sekä valtion sijoitusyhtiö Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen.
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj omisti ennen kaivosyhtiö Talvivaara Sotkamon. Talvivaara Oyj:n osakekauppa on ollut keskeytettynä marraskuusta 2014 alkaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti