keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

SAK:n ja STTK:n yhdistyminen jättijärjestöksi kariutumassa - se siitä ...

Liian vaikea yhtälö alunperin, varsinkin kun Akava jäi jo alkumetreillä ulos kuvioista. Alla olevassa artikkelissa tulee selkeästi esiin nimenomaan SAK:n tiukka puoluepolitiikkakytkös, jota tosin voimakkaasti myös STTK:n puolella esiintyy...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


SAK:n ja STTK:n yhdistyminen jättijärjestöksi kariutumassa

Järjestön pitäisi aloittaa ensi vuonna. Syntyessään sillä olisi noin 1,7 miljoonaa jäsentä.

POLITIIKKA 
MIKKO STIG / LEHTIKUVA
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (vas.) ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola saapuivat Etelärantaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tiloihin helmikuun lopulla keskustelemaan yhteiskuntasopimuksesta.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (vas.) ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola saapuivat Etelärantaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tiloihin helmikuun lopulla keskustelemaan yhteiskuntasopimuksesta.

SAK:n ja STTK:n yhdistäytyminen jättijärjestöksi uhkaa kariutua tai ainakin jäädä odotettua paljon pienemmäksi.
Ainakin osa STTK:n liitoista on jäämässä ulos. Tämä tarkoittaa, että STTK jää näillä näkymin omaksi keskusjärjestökseen, kun alun perin oli tarkoitus lopettaa sekä SAK että STTK. Lopullisia päätöksiä liitot eivät vielä ole tehneet. 
Järjestöstä piti päättää loppukeväällä, ja se olisi lähtenyt käyntiin ensi vuonna. Syntyessään sillä olisi ollut noin 1,7 miljoonaa jäsentä.
STTK:n liitot päättivät asiasta tiistaina. Kokouksessa oli mukana kaikki STTK:n hallituksessa olevat liitot.
Kokouksen päätösesityksen mukaan ”uusi keskusjärjestö ei toteudu STTK:n jäsenliittojen osalta selvitystyössä suunnitellussa laajuudessa”.
Lisäksi STTK ”pidättäytyy suunnittelusta ja valmistelusta, joka johtaisi STTK:n toimiston henkilöstön tehtävien uudelleen järjestämiseen ja yhdistämiseen Uuden keskusjärjestön toimistoon”. STTK:n hallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran seminaarikokouksessaan 13.–15.4.2015.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on vaitonainen asiasta. ”Tämä on liittojen asia, josta STTK ei päätä”, hän sanoo. ”Olemme kuitenkin käsitelleet asiaa, eikä sen keskustelun pohjalta järjestö tule toteutumaan suunnitellun kokoisena.”
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ei halunnut kommentoida asiaa HS:lle tässä vaiheessa.
HS:n tietojen mukaan yksi ulosjäävistä on Tehy.
”Näillä eväillä se ei synny”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo. Tehyn hallitus on jo irtautumisesta keskustellut, mutta lopullista päätöstä ei ole.
”Meillä on valmistelun aikana tullut selväksi, ettei tästä ole syntymässä sellaista uudella tavalla toimivaa liittoa kuin on odotettu. Näyttää, että vanhat toimintatavat ovat jäämässä hallitseviksi”, Vesivalo sanoo.
Hänen mukaansa yksi asia on se, ettei osa SAK:n liitoista ole päässyt aidosti irti puoluepolitiikasta. ”Se on näkynyt nyt yhteiskuntasopimuksen aikana, jossa on haiskahtanut joissakin liitoissa jonkin verran poliittiselta toiminnalta.”
”Kyllä meitä on häirinnyt myös tuo Pamin tapa yrittää ulosmitata itselleen erivapauksia jälkikäteen”, Vesivalo sanoo. Vesivalon mukaan STTK voi jatkaa itsenäisenä. ”Meillä on modernein keskusjärjestö.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti