sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Sipilän käsin piirtämä prosessikaavio pakolaisten palauttamisesta käännettiin muille EU-johtajille...

Selkeä kaavio, joka varmasti muistetaan pitkään. Asia liittyy Turkin ja Kreikan väliseen, lähinnä syyrialaispakolaisia koskevaan turvapaikkahakijaliikenteeseen. 


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Sipilän käsin piirtämä prosessikaavio pakolaisten palauttamisesta käännettiin muille EU-johtajille – tältä kaavio näyttää

ULKOMAAT  
MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
Pääministeri Juha Sipilä
Pääministeri Juha Sipilä
BRYSSEL
Suomen pääministeri Juha Sipilä nousi poikkeukselliseen rooliin torstaina ja perjantaina pidetyssä Euroopan unionin ja Turkin huippukokouksessa, jossa sovittiin Eurooppaa kuukausia ravistelleen pakolais- ja siirtolaiskriisin osaratkaisusta.
Perjantaina Sipilä oli ensimmäinen EU-johtaja, joka ilmoitti Twitter-viestissään sopimuksen syntymisestä. Kansainväliset toimittajat tulivat kysymään suomalaistoimittajilta, miten käännetään englanniksi Sipilän tviittaama lause: “Turkki-sopimus hyväksyttiin.”
Toisekseen Sipilä oli jo ennen kokousta laatinut prosessikaavion sopimukseen liittyvästä kohdasta, kuinka pakolaisia ja siirtolaisia aletaan jatkossa palauttaa Kreikasta Turkkiin ja miten heidän mahdollinen turvapaikkaprosessinsa Kreikassa etenee.
Sipilä esitteli ensin kaavionsa suomalaislehdistölle torstaina. Sen jälkeen se käännettiin englanniksi ja jaettiin muille EU-johtajille.
Perjantaina kyseinen kaavio jaettiin tarkennettuna suomalaismedialle otsikolla ”Alustava näkemys EU:n ja Turkin välisestä sopimuksesta järjestäytymättömän muuton hallitsemiseksi”.
Sipilän käsivaralla piirtämän prosessikaavion tarkennettu versio on ohessa. Helsingin Sanomat kertoi sen sisällöstä lauantaina seuraavaa:
Sunnuntain jälkeen Kreikkaan Turkista saapuvien ihmisten elämässä on edessä suurta hämmennystä. Kuka palautetaan Turkkiin, miten kauan se kestää ja kenellä on mahdollisuus jäädä Kreikkaan?
Turkin ja EU:n tekemä sopimus on karkeasti ottaen se, että pääosa Kreikkaan saapuvista ihmisistä päädytään palauttamaan Turkkiin. Tällä yritetään lopettaa ihmissalakuljetus.
Jos tulija saapuu Kreikkaan hakematta turvapaikkaa, hänet palautetaan Turkkiin. Jos tulija hakee turvapaikkaa, ensiksi kysytään, onko hän syyrialainen.
Riippuen siitä, onko kyse syyrialaisesta, tulijoihin sovelletaan erilaisia käsitteitä. Mutta yhtä kaikki: jokaisen tulijan tilanne luvataan tutkia yksilöllisesti.
”Summittaisia joukkopalautuksia ei tehdä”, EU-johtajat lupaavat ja sanovat järjestelyä kansainvälisen oikeuden mukaiseksi.
Olipa kyse syyrialaisesta tai ei, Kreikassa selvitetään, kuuluuko tulija haavoittuvassa asemassa oleviin erityistapauksiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yksinään matkaavat lapset.
Jos vastaus on kyllä, ihminen saa normaalin turvapaikkakäsittelyn. Jos vastaus on ei, tehdään nopeutettuja päätöksiä jättää tutkimatta tulijan tapaus.
Kussakin tilanteessa ihmisillä on oikeus valittaa päätöksestä.
Harvojen tapauksessa prosessi voi johtaa siihen, että tulija saa turvapaikan Kreikasta. Mutta valtaosan kohtalo on päätyä takaisin Turkkiin.
Aina kun Kreikasta palautetaan Turkkiin syyrialainen, EU lupaa ottaa yhden syyrialaisen vastaan.
Ensisijaisesti EU ottaa niitä syyrialaisia, jotka eivät ole aiemmin pyrkineet EU-maihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti