perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kolmen auton loukussa- myönteisesti - hetken aikaa osa 3...

Niin kuin olen kertonut, talviautostamme Land Rover Freelanderista humpsahti kytkinpoljin pohjaan maanantaina 29.02.2016.

Keskiviikkona 02.03.2016 kävin Kemissä Auto Patu Oy:ssä jututtamassa Raimo Tunkkaria. 
Suunnitelimme hinata Land Rover Lapintie 17 sijaitsevalle korjaamolle...

Jatkoa edelleen edelliseen: 

Land Rover hinattiin sunnuntaina 06.03.2016 Auto Patun pihalle. Maanantaina 07.03.2016 sain diagnoosin:Kytkimen työsylinteri oli rikki. Myöhemmin sain kuulla, että tilattu ja saapunut työsylinteri oli vääränlainen ja uusi toisesta paikasta on tilattu. Toivottavasti uusi ja oikea saadaan vielä viikolla 10 paikoilleen...

Tänään perjantaina 11.03.2016 sain kahdeksan tuntumassa Auto Patun Raimo Tunkkarilta puhelinsoiton. Ilmeisesti kytkimeen uusitaan sekä edellä mainittu työsylinteri mutta myös pääsylinteri > koko kytkinsylinterisarja.
Sain sellaisen mielikuvan, että ne ovat nykyajan tyyliin "kytkypakettina", toivottavasti eivät aivan kertakäyttöpakettina.
Lisäksi sain tiedon, että kytkimen haarukka, "käpälä" on myös murtunut, se on tilattu - on kuulemma Land Rover Freelanderin ns. tyyppivika - mene ja tiedä. Toivottavasti kytkimen osalta ei enää lisää uusittavaa ilmaannu...

Sanoin puhelimessa:"Tehdään niin kuin hyvä tulee."

Sain hetki sitten puhelinsoiton. Kytkin on korjattu. Hain vaimoni kanssa Land Roverin kotiin. Asia siltä osin kunnossa. Kytkin tuntui "uudenkarhealta". 
Nyt joudumme päättämään, pidämmekö jatkossa - kesänalkuun saakka - kahta autoa liikenteessä...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti