perjantai 17. lokakuuta 2014

Vai ei jaettua Ukrainaa...

Blogitekstejäni säännöllisesti lukenut henkilö tietää, että olen muutaman kerran kirjoittanut tämänhetkisestä, edelleen murheellisesta Itä-Ukrainen tilanteesta. Olen lainannut myös melkein jokaiseen blogikirjoitukseeni eri lehtien uutistekstejä niin kuin tälläkin kerralla.

Tämänkertaisen uutistekstin loppuosa on mielestäni harhaajohtava, sillä Ukraina on jo jaettu: Krimin niemimaa on vastoin kansainvälistä oikeutta irrotettu Ukrainasta "pienten vihreiden naamioituneiden miesten" = venäläisten sotilaiden toimesta. Jos teksti on oikea, se merkitsee sitä, että Krimi liitetään takaisin Ukrainaan. Sitä sopii vahvasti epäillä...
Arvioni on: Jäätynyt konflikti jatkunee, edelleen kiristyen vuosikausia. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. 

Alla oleva teksti sinällään on erittäin myönteinen, vaikka Putin ehti jo eilen eri uutislähteiden mukaan nöyryyttää, tylyttää Merkeliä kohtuuttomalla myöhästymisellään sovitusta tapaamisesta. Pitkää pinnaa näemmä vaaditaan EU:n huippujohtajilta tässä kriisitilanteessa...

Katselin hetki sitten TV 1:n klo 18 uutisia. Tänään käydyissä neuvotteluissa ei ainakaan uutisten mukaan sivulauseessakaan mainita Krimistä. Sitävastoin kylläkin mm. maakaasusta, vankien vaihdosta, rajavalvonnasta, venäläisten joukkojen vetäytymisestä Itä-Ukrainasta - niitähän siellä ei tosin virallisen liturgian mukaan ole - jne. ...

Siis jotain edistymistä sentään ennen talven tuloa.

Nettilainausta Pohjolan Sanomista:

Putin ja Poroshenko tapaavat vielä uudelleen tänään

STT, Reuters, AFP
Milano
Venäjän ja Ukrainan presidentit tapaavat vielä uudelleen tänään Milanossa. Uutistoimistojen mukaan presidentti tapaavat yhdessä Saksan Angela Merkelin ja Ranskan Francois Hollanden kanssa Asem-kokouksen päätyttyä.
Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin välistä aamiaistapaamista on kuvattu positiiviseksi.
– Yleisesti, olen erittäin tyytyväinen tämän tapaamisen jälkeen, sanoi aamiaistapaamista isännöinyt Italian pääministeri Matteo Renzi. Hän sanoi kokouksen olleen rakentava, mutta totesi myös, että osapuolilla on edelleen suuria näkemyseroja.
Myös Putin kommentoi kokousta hyväksi ja positiiviseksi.
Britannian pääministeri David Cameron puolestaan kertoi Putinin kertoneen EU-johtajille, ettei hän halua jaettua Ukrainaa eikä jäätynyttä konfliktia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti