torstai 30. lokakuuta 2014

Huh, huh sano...


Joka neljäs äänestäisi nyt keskustaa – kannatus ennätyslukemissa

Kokoomuksen lisäksi myös perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kannatus on laskussa. Vihreiden päätös jättää hallitus syyskuussa sai puolueen kannatusluvut nousuun.


Grafiikkaa.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Samalla ero kannatustaan menettäneeseen kokoomukseen repesi yli kuuteen prosenttiyksikköön.Keskustan kannatus on jatkanut vahvaa nousuaan. Yle Uutisten lokakuun mittauksessa keskustan kannatus kasvoi yli kaksi prosenttiyksikköä ja nousi 25,5 prosenttiin. 
Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemissä puoluekannatusmittauksissa keskustan kannatus on ylittänyt 25 prosentin rajan viimeksi tammikuussa 2005. Korkeimmillaan keskustan suosio on ollut 25,4 prosenttia joulukuussa 2003.
Kokoomukselle mitattiin lokakuussa 19,4, SDP:lle 15,2 ja perussuomalaisille 15,1 prosentin kannatus. Kokoomuksen kannatus tippui yhden prosenttiyksikön ja kannatus on ollut laskussa jo kolme kuukautta.

SDP niukka kolmonen

Kannatuksensa ennallaan pitänyt SDP ohitti perussuomalaiset, joiden kannatus tippui 1,5 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus on ollut toukokuun eurovaalien jälkeen selvästi laskusuunnassa.
Kokoomuksen kannatusta vuotaa keskustan ohella vihreisiin ja perussuomalaisiin. Perussuomalaiset menettää kannattajiaan erityisesti keskustalle.
SDP:n kannatuksen lasku on pysähtynyt, mutta viime eduskuntavaaleihin verrattuna vuotoa on eniten keskustaan ja jonkin verran myös perussuomalaisiin ja vihreisiin.

Nukkuneita palaa keskustaan

Keskusta on kerännyt uusia kannattajia kokoomuksesta ja perussuomalaisista. Eniten uusia äänestäjiä keskustalle on tulossa viime eduskuntavaaleissa kotiin jääneistä.
Eduskuntavaaliromahduksen jälkeen keskusta kampanjoi vuoden 2012 kuntavaaleissa teemalla ”On kotiinpaluun aika” ja keräsi jo silloin äänestäjiä takaisin.
Viime eduskuntavaaleihin verrattuna keskusta saisi lokakuun kannatuslukemilla lähes kymmenen prosenttiyksikön voiton.
Kokoomus kärsisi yhden ja sekä perussuomalaiset että SDP noin neljän prosenttiyksikön tappion.

Vihreille oppositiolisää

Syyskuussa hallituksen jättäneet vihreät nostivat kannatustaan 1,3 prosenttiyksiköllä ja ohittivat 9,1 prosentin kannatuksellaan vasemmistoliiton, joka jäi 7,9 prosenttiin.
Keväällä hallituksesta lähteneen vasemmistoliiton oppositiolisä on kadonnut. Kannatus tippui lokakuussa 0,4 prosenttiyksikköä ja on lähes samalla tasolla kuin maaliskuussa.
Vihreiden uudet kannattajat tulevat SDP:stä ja kokoomuksesta.
Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 3 390 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 64 prosenttia.
Haastattelut tehtiin 30.9.-28.10.2014 ja mittauksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 1,4 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti