maanantai 27. lokakuuta 2014

Oppia ikä kaikki...

Kerroin viikko sitten, että pulpettiveneemme ( Bella 470 R + Suzuki DT 40C) siirrettiin Kemin Hahtisaaresta syyshuoltoon Prima-Rautaan Karjalahdelle. Tänään olen hakenut sen talvisäilytykseen kotipihallemme Haukkariin.

Hakiessani trailerin päällä olevaa yhdistelmää jututin huoltomies-Samia ja yrittäjä-Ristoa, koska alkusyksystä oli moottorin käyntiinlähtöongelmia ilmojen kylmetessä.

Samin mukaan käynnistyksessä ei ollut mitään ongelmia. Samasta asiasta Riston kanssa huoltolaskua makseassani juteltiin. Risto kysäisi: "Oletko käyttänyt kyseisen moottorin sähköryyppyä käynnistettäessä?"
Asia tuntui minusta uudelta, joten Risto sanoi: "Minäpä näytän sen toiminnan sinulle, mennään pihalle." 

Risto kytki käynnistysavaimen paikoilleen ja pyysi kuuntelemaan. Hän painoi avainta ja koneesta kuului naksahdus, hän toisti toimenpiteen...

Niinpä! Minulla heti kävi mielessä, että edellisen omistajan käynnistysohjeet olivat menneet osittain ohi korvieni ja/tai en ollut riittävän hyvin lukenut Suzukin manuaalia, ohjekirjaa.

Kotiin palattuani otin esiin ohjekirjan ja hain kohdan kylmän moottorin käynnistys.

Nyt seuraavana pieni tunnustus:

Olen lukenut huolimattomasti ohjekirjan. Toki saattaa olla, että en ole lukenut seuraavaa tekstiä ollenkaan: Käynnistä moottori kääntämällä avainta oikealle painaen sitä samalla sisään.
Olen käännellyt avainta vähän samalla tavalla kuin autoa käynnistettäessä. Oppia ikä kaikki, sanotaan, kyllä kai se on niin sitten.

Onpahan mukava lähteä alkukesästä 2015 liikkeelle, kun oleellinen perusasia on hallinnassa. Todennäköisesti kone pärähtää taas käyntiin kertalaakista niin kuin edellinen omistaja minua aikanaan ohjeisti.

Joku lukijoista saattaa ajatella, johan vähäpätöisestä asiasta kirjoitit, tosi vähäpätöistä ja turhanpäiväistä!

Ei minusta, päinvastoin: Ottakaa opiksi, lukekaa ohjekirjat - eukäteen riittävän huolellisesti. 

Toivottavasti itse muistan näin tulevaisuudessa toimia. Se kyllä kannattaa...







… 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti