Joka vanhoja muistelee, sitä...

Katseeni kiinnittyi alla olevaan vanhaan tekstiini. Saman tyyppisestä asiasta olen kirjoitellut aina silloin tällöin ja varmaan kirjoittelen jatkossakin.

Kokonaisten tehtaiden alasajoja on tapahtunut Suomessa viime vuosina useita. Erilaisin, lähinnä valtion erillistukitoimin alasajojen negatiivisia vaikutuksia on kyetty em. tyyppisillä rakennemuutospaikkakunnilla lieventämään. Onpa saatu aikaan myös aivan uutta tuotantoa - hyvä niin.

Tekstini vajaan kymmenen vuoden takaa:

ENTISAJAN PATRUUNAT PITIVÄT HUOLEN OMISTAAN, ENTÄ NYKYISET…

Nykyisille on tärkeintä lisäarvon saaminen omistajille. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että osakkeen kurssi on saatava niin ylös kuin mahdollista keinoja kaihtamatta.

Keinoja kaihtamatta puolestaan tarkoittaa mm. sitä, että yrityksen ns. tulos- ja/tai myyntikuntoon saattaminen on ollut huolestuttavan yleistä viime aikoina.

Yrityksen kuntoon saattaminen taas on tarkoittanut useissa tapauksissa mm. sitä, että kokonaisia tehtaita, taloudellisesti kannattavia tehtaita lopetetaan, ammattitaitoista työvoimaa on muodollisesti toteutettujen yt-neuvottelujen saattelemina irtisanottu...

Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja siitä syntyvässä tuloksessa.
Ahneuden huumassa saatetaan yrityksiltä imeä sitä varantoa, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös sitä puskurirahaa, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista.
On ikävää, että pörssiyrityksissä, joissa valtion osuus merkittävä, valtion edustajat toimivat hampaattomina, äänettöminä nynnerönyhveröinä ja hyväksyvät kohta mitkä tahansa toimenpiteet.
Palkansaajat ovat lähteneet viime vuosina taloustalkoisiin hyväksymällä maltilliset tuloratkaisut. Tarkoituksena on ollut turvata yritysten tulevaisuus, mutta omistajien, yleensä kasvottomien kansainvälisten suursijoittajien ahneudella ei ole näkyvissä mitään rajaa, kohtuutta.
Ikävät ratkaisut joutuu yrityksissä viime kädessä tekemään paikallinen yritysjohtaja, joka hänkin on yleensä palkollinen – tulos tai ulos – hengessä, mutta hänen oloaan rauhoittaa kummasti muhkea optio- ja irtisanomissopimus...

Stora Enso Oyj:n hallitus on tehnyt rankkoja shokkiratkaisuja koko Suomen ja nimenomaan Lapin kannalta. Maailman pohjoisin sellutehdas Kemijärveltä näillä näkymin ajetaan alas keväällä 2008.

Sillä on valtavat kerrannaisvaikutukset koko Lapin läänissä. Mitä seuraavaksi, on syytä jo kysyä…

Syitä kannattavan tehtaan alasajoon on lueteltu viime aikoina joka mediassa. Niitä ovat Amerikka-seikkailun tappiot noin 3 miljardia euroa, Greenpeacen ja muiden paikallisten viherpiipertäjien toimenpiteet viime vuosina Lapissa, Metsähallituksen ja poromiesten kärhämät Lapissa, Venäjän mahdolliset raakapuun tullimaksukorotukset, raakapuun hinta yleisesti, työvoimakustannusten nousu, energiakustannusten nousu, irtisanomisen helppous = halpuus Suomessa, tulevaisuudessa edelleen hyvän tuloksen = voiton ilmeinen maksimointi, jne. …

Toki on myös puhuttu jäljelle jäävän tuotannon varmistamisesta Pohjois-Suomessa.

Stora Enso ilmoittaa vastaisuudessa keskittyvänsä Eurooppaan, mutta kasvua haetaan Venäjältä, Kiinasta ja Etelä-Amerikasta.

Murheellisin pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Kemi

Ps.

Muistuupa mieleeni 1970-luvun alkupuolelta tositarina, silloin, kun maassamme oltiin ylihuolestuneita metsien riittävyydestä ja puhuttiin kiivaasti/kiihkoillen puupulasta.

Suomeen oli tullut japanilainen teollisuusvaltuuskunta tutustumaan maamme metsäteollisuuteen.

Valtuuskuntaa kuljetettiin linja-autolla tuntikausia läpi metsiä halkovaa tietä pitkin pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen.

Valtuuskunnan jäsenet ihmettelivät: ”Miten on mahdollista, että te täällä Suomessa puhutte puupulasta, kun olemme ajaneet jo koko aamupäivän, emmekä ole toistaiseksi nähneet muuta kuin metsää, metsää ja metsää?”

Tarinan mukaan luotettavaa, vedenpitävää vastausta ei löytynyt mukana olevilta isänniltä.

Sama