keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Paljonko on paljon?

Olen kirjoittanut viimeisen vuoden aikana monta artikkelia kestoaiheesta kaivosyhtiö Talvivaara, jonka kehityskaarta olen monista eri syistä seurannut koko sen tähänastisen eliniän. Talvivaaran tie on ollut kivikkoinen. Pääasiassa viimeiset hetket kolinkolia alas, josta media ottaa irti kaiken ja vielä enemmänkin…

Katselin hetki sitten kaivosyhtiö Talvivaaran viidenkymmenen (50) suurimman osakkeenomistajan 30.09.2014 päivitettyä osakasluetteloa.

Monet suuromistajat ovat eilen edelleen "tankanneet" Talvivaaran osakkeita, pienosakkeenomistajat sitävastoin median johdattelevan spekulointiuutisoinnin myötä myyneet aktiivisesti laskevin pörssikurssein osakkeitaan - lievässä paniikissa.

Suurin omistaja, Solidium Oy omistaa tällä hetkellä 318 329 000 osaketta eli 15,1800% koko osakekannasta.
Talvivaaran koko osakemäärä on tällä hetkellä 2 096 782 480100,00 osaketta...

Mediassa on esitetty arvioita, että akuutisti tarvittaisiin riihikuivaa rahaa 100-200 miljoonaa euroa. Arvio perustuu viimeksi toteutetun selvittäjän esittämiin arvioihin.

Sillä saataisiin välittömästi malmin uuslouhinta käyntiin tuotanto ajettua noin kuukaudessa "oikeisiin lukemiin" ....

Paljonko on paljon?

Onko esim. 100-200 miljoonaa euroa paljon rahaa? Riippuu luonnollisesti, mihin sitä vertaa, voin minäkin estottomasti viisastella...

Jos em. rahamäärää rohkenee verrata vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon Suomessa vuosikausia taaksepäin ja vuosikausia/-kymmeniä eteenpäin maksettavaviin tietotekniikkajärjestelmien "yhteensopivuuden takaamiseksi", niin on kysymyksessä pikkusumma.

Em. yhteensopivuuden takaamiseksi tehtävät tietotekniikkajärjestelmät maksavat miljardeja, kukaties jopa kymmenen miljardia euroa!
Miljardi = tuhat miljoonaa, jotta Taka-Hikiän eläkeläismummon vaivat saadaan aukottomasti siirretyksi alue-/keskussairaalaan tai peräti Kehä III-sisälle ja jotta eri tietotekniikkajärjestelmät kommunikoivat yhteensopivasti...

Toisaalta...

Jos tuota 200 miljoonaa euroa vertaa Talvivaaran euroa/osake, se on niin vähän, että sitä ei kehtaa edes mainita.

Jos otetaan tuo Solidium Oy:n tämänhetkinen osakemäärä  318 329 000 osaketta
vertailuun mukaan, niin osaketta kohti, se tekisi noin 0,63 euroa eli 63 senttiä osaketta.

Paljonko on paljon? Ei kovinkaan paljon näin äkkituntumalta.
Kyllä meillä on maa väärällään eteviä, rikkiviisaita ja sanavalmiita kolumnisteja. He pääsevät suorastaan hekumoimaan epäonnistumisilla.
Tässäkin Talvivaara-tapauksessa he tekevät -todennäköisesti  jatkossakin - kaikkensa, jotta piensijoittajille saadaan "kunnon opetus" vertaamalla mm. Talvivaaran osakkeenomistusta Veikkauksen Lotto- peliin.
Totta kai suomalaisille piensijoittajille Talvivaaran osakkeiden osto on ollut aivan muuta kuin lottoamista. Haluan uskoa, että pääosin osakkeenomistajilla - pienillä ja suurilla - on edelleenkin tavoitteena pelastaa kyseinen yhtiö.

Suurista omistajista puheen ollen, Sinulla ja minullakin Solidiumin kautta on mahdollisuus osallistua pelastustalkoisiin.

Nyt tarvitaan Suomen valtion entistäkin selkeämpää roolia.

Kysymyksessä ei ole pelkästään Talvivaara yrityksenä, vaan koko kaivosalan tulevaisuus ja nimenomaan tässä tapauksessa koko Kainuun tulevaisuus. 

Koska me - Sinä ja minä - omistamme suomalaisina tuon Solidum Oy:n, niin eihän tuo suuri lisäpanostus toki olisi, jotta saadaan homma taas kunnolla pelittämään...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti