Ajelin autolla eräänä päivänä Kemin keskustaa kohti Eteläntietä. Pyörätietä
ajeli urbaani cityperhe peräkanaa: isä, äiti ja kolme noin 5-10-vuotiasta
lasta.
Mukava, urheilullinen näky, jossa pyöräilyyn liittyvät
turvallisuusnäkökohdat oli otettu huomioon – kypärien osalta…
Ihmetystäni herätti asia, joka näyttää olevan varsin
yleinen, puhutaan kännykkään pyörän päältä, liikkeessä.
Sekään ei minua olisi ihmetyttänyt, jos esim. isä olisi
tärkeän työpuhelun (esim. tehtaan päivystyspuhelun) ottanut vastaan ja
epähuomiossa jatkanut polkemista perheensä pyöräretkellä mutta…
Kaikki perheenjäsenet puhuivat polkiessaan kännykkään –
totta – joka ikinen, se vaahtosammuttimen mittainen vesselikin, joka
apurattaiden varmistamana vispasi pikkupyörällään viimeisenä!
Toki saattoi olla, että he kommunikoivat keskenäänkin
reittisuunnitelmista.
Käännyin ympyrästä Karjalahdelle asioimaan parissa paikallisessa liikkeessä.
Kännykkäsessio jatkui! Olipa loivia kurveja kännykkäkansalla!
Melkein jokaisen vastaantulevan auton kuski puhui
estottomasti kännykkään hapuillen toisella, vapaalla kädellä suuntavilkkua,
vaihdekeppiä, sytkäriä, CD-soitinta, radiota, ilmastointivipua, tms. ja kurvit
mutkissa olivat sitä luokkaa, että olisin voinut pistää ikinuoren autovanhuksemme
maalautukseen.
Pariin kertaan täytyi täysin pysähtyä, ettei saanut
loivakurvilörpöttelijää nokilleen…
Ja tämä on taivahan tosi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti