sunnuntai 12. lokakuuta 2014

PS Kemi-VIFK Sauvosaaressa tänään...

Kävin katsomassa otsikon ottelun. Hyvää siinä oli se, että kotijoukkue sai pienen etumatkan mutta...

Kyllä onnistumisia = maaleja on Vaasassa mätettävä enemmän viikon päästä lauantaina Vaasassa, sillä VIFK tulee varmasti vastaan ryminällä.

Muuten tuo maaliin johtanut syöttö oli sarjastamme "millimetrin tarkkoja syöttöjä"!


Tässä ammattitoimittajan tekstiä nettilainauksena Pohjolan Sanomista:


Maalin voitto Vaasan IFK:sta antoi vain pienen etulyönnin kemiläisjoukkueelle.
Nousija ratkeaa ensi lauantaina Vaasassa.

Jouni Valikainen
Kemi
Hyvin harvoin voittavan joukkueen pelaajan suusta pääsee kirosana ottelun päätösvihellyksen jälkeen. Nyt pääsi, kun PS Kemi kukisti Ykkösen karsinnan ensimmäisessä osaottelussa Vaasan IFK:n 1-0 (1-0).
Alkuminuutteja lukuun ottamatta ottelu oli täysin PS Kemin hallinnassa. Kirosana johtui ainoastaan siitä, että kotijoukkue ei saanut tehtyä enempää osumia. Ainoastaan Sasa Jovovic onnistui ohittamaan VIFK:n maalivahti Johannes Strömin.
– Kemi tuli lujaa etenkin toisella jaksolla ja tämä tulos mairittelee meitä. Kotikentällämme on odotettavissa aivan erilaista peliä, VIFK:n valmentaja Tomi Kärkkäinen uskoi.
VIFK:lla oli tasan yksi maalintekopaikka, kun Travis Cantrell laukoi ensimmäisellä jaksolla pallon sivuverkkoon.
PS Kemi
 käytti hienosti koko kenttää hyväkseen. Viimeisen kerran kotiyleisölle esiintynyt Jon Dollery oli elementissään oikealla laidalla. Hän oli yhdessä David Bitsindoun kanssa rakentamassa joukkueen ainoaa maalia. Dollery siirtyy kauden jälkeen Australiaan.
PS Kemi saikin parikymmentä keskitystä VIFK:n maalille, mutta puolalaistoppari Artur Lemanowicz oli mies paikallaan.
Kemin valmentaja Tommy Taylor otti tuloksen rauhallisena vastaan.
– Me ei olla vielä hävitty eikä voitettu mitään. Jatkamme Vaasassa samalla tavalla ja pelaajat antavat sataprosenttisen panoksen otteluun.
Taylor ja palkintoraati olisi voinut nostaa esiin jokaisen pelaajan kotijoukkueesta.
– Sasan pusku oli komea ja ja David antoi siihen hyvän keskityksen. Dollery aiheutti jatkuvasti töitä VIFK:n puolustukselle ja Billy Ions jaksaa tehdä töitä joukkueen eteen.
Valmentajan kiitokset sai myös topparipari Aleksi Räihä/Felix Gustavsson. Gustavsson olisi voinut kruunata päivänsä puskemalla Tuomas Tyystälän keskityksen yläriman sijasta verkkoon.
Taylor ei ollut yllättynyt VIFK:n vaisuudesta.
– Saimme hyvän prässin päälle, kun he yrittivät lähteä hyökkäyksiin. Tätä olemme harjoitelleet koko kauden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti