Catch and release = pyydystä ja päästä-filosofiasta...

Luin tämän päivän Pohjolan Sanomista filosofi Toivo Salosesta kirjoitetun artikkelin, jossa kyseinen henkilö pohdiskelee kalastukseen, nimenomaan hauen kalastukseen liittyviä asioita jossakin pohjoisen erämaajärvellä.

Todella mielenkiintoinen artikkeli, joka antaa hiukan tavanomaista laajemman perspektiivin kalastamiseen.

Catch and release, suomeksi pyydystä ja päästä-kalastus on viime aikoina puhututtanut monia alan asiantuntijoita.  

Olen itsekin asiaan jonkin verran perehtynyt.

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut mm. Kemissä voi harrastaa yksinkertaisia, hyödyllisiä, edullisia, suorastaan halpoja asioita – mm. mennä rannalle ja/tai soudella ja /tai ajaa moottoriveneellä lähivesille > mato-ongelle!

Olen nähnyt televisiosta em. tyyppistä ”kalastamista”, siinä taisi olla kysymyksessä joella tapahtuva perhokalastus, jonka väitetään olevan kalastuksen eliittiä…

Mielestäni tosikalastuksessa täytyy olla, tekee jopa mieli sanoa, tappamisen meininki.

Kun itse lähden ongelle tai kokemaan katiskoja, tavoitteeni on saada tuoretta kalaa; ahventa tai haukea savustettavaksi.

En lähde merelle silittelemään kaloja, toki pienet, kalastuksessa vioittumattomat kalat päästän takaisin mereen kasvamaan… 

Arvostan em. haastateltavan näkemyksiä kalojen käyttäytymisestä, oppimisesta, itselläni on aika lailla samantyyppisiä havaintoja vuosien/vuosikymmenien varrelta.

Lisäksi ns. roskakaloja ei todellakaan ole, vaan jokaisella kalalajilla on oikeutuksensa ravintoketjuissamme…

Luettuani tämän päivän artikkelin/kuvia katseltuani kävi mielessä, että filosofi Toivo Saloselle voinee antaa pienen vinkin: On syytä pistää pelastusliivit päälle varsinkin, kun liikkuu yksikseen erämaajärvillä.
Miksi?
Siksi, että se antaa hiukan enemmän aikaa pelastautumispohdiskeluun, mikäli lipsahtaa veneestä kalastuksen tiimellyksessä syksyiseen, kylmään veteen...