sunnuntai 19. lokakuuta 2014

"Saatko blogikirjoittamisesta rahaa?" kysyi...

Kysyi eilen minulta 10-vuotias pojanpoikani Lauri täällä Kemin Haukkarissa ollessani tuttuun tapaani tietokoneen ääressä.

"En saa - ainakaan toistaiseksi." totesin. En alkanut siinä yhteydessä hänelle selostamaan asiaa tarkemmin.
Toisaalta hän kysyi: "Miksi minulla on käytössä kaksi tietokonetta, näyttöä ja näppäimistöä?" Kerroin, että toisessa, vanhemmassa tietokoneessa on vielä osittain sellaista tietoa, jota ei ole siirretty/tallennettu muualle.
Tunnustan, että molemmat tietokoneeni saattaa moni luokitella ns. höyrytietokoneiksi. Minua se ei häiritse, sillä näillä, varsinkin tällä uudemmalla minun tietotekniikkatarpeeni tulevat täysin tyydytetyiksi...

Luonnollisesti olisin voinut ensimmäiseen kysymykseen vastata, että olen aikanaan ollut kolumnistina mm. Uusi Lounais-Lappi-lehdessä. Vuorottelimme Jyrki Konolan kanssa vuoroviikoin teksteinemme. Ainakin minä palkatta...
Todettakoon, että kemiläistaustainen Jyrki Konola on nimitetty Sdp:n ministeriryhmän sihteeriksi syyskuussa 2014.
Kirjoittelin taannoin jonkin aikaa OAJ ry:n hallinnoiman OKKA-SÄÄTIÖN julkaisuun, Ammattikasvatuksen aikakauskirja, tekstejäni.
Kyseinen julkaisu oli ainakin siihen aikaan profiloitunut erittäin tiukkaan ammattilaisuuteen ja ansiokkaisiin teksteihin - hyvä niin.
Minun tekstini olivat hiukan kevyempää tuotosta tarkoituksella. Ystäväni, edesmennyt säätiönjohtaja Kimmo Harra ymmärtääkseni toivoi em. tyyppisiä tekstejä. Pitäisi jossakin vaiheessa päivittää nekin, onneksi ovat tallennettuina. Edellisestä kirjoittamistyöstäni sain kyseisen julkaisun käyttööni - ilmaiseksi, vaikka mikään ei ole loppujen lopuksi ilmaista...

Olen vaimoni kanssa käynyt kolmena kesänä Inter-Rail-matkalla Euroopassa. Eräästä matkasta sovin alustavasti erään lehden päätoimittajan kanssa kirjoittavani artikkelin.

Niin teinkin. Artikkeliani pyydettin lyhentämään. Sen tein. Edelleen toivottiin lyhyempää versiota matkaselostuksestani. Sen tein. Ännännen lyhennypyynnön jälkeen artikkeli julkaisiin.
Typistetty versio ei ollut juuri mistään kotoisin - mielestäni. Eikä siitä alustavasti sovittua korvaustakaan tainnut ilmestyä tililleni tai se oli niin vaatimaton, että se jäi minulta havaitsematta...

Edellä muutamia esimerkkejä aikaisemminta kirjoittamisistani - lukuisten niin sanottujen yleisönosastokirjoitusteni lisäksi.

Tämä blogikirjoittaminen on asia erikseen...

Täytyy edellistä täydentää seuraavasti: Blogikirjoittamisella voi saada rahaa. Toistaiseksi olen aika lailla noviisi, harjoittelija mutta katsotaan jonkin ajan kuluttua. Kukaties tekstini bongataan jatkossa mainosmarkkinahenkisesti...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti