perjantai 17. lokakuuta 2014

Kaikuja menneisyydestä...

Olen kirjoittanut vuosien saatossa useaankin kertaan, että Jyrki Katainen on pelimies.
Pelimies, joka on taitavasti pelannut lähinnä omaan pussiinsa. Muun muassa viime viikkoina, jolloin hänet on valittu lähes "Euroopan pelastajaksi"...

Alla arvostamani politiikan asiantuntijan, Pekka Ervastin pohdiskelua Jyrki Kataisen aikaisemmista toiminnoista.

Alla olevaa peliä ei tosin Jyrki Katainen yksin pelannut, aluksi joukkueessa oli peräti kuusi eri tahoa. Sittemmin viisi ja tällä hetkellä neljä - kato on käynyt. Tavoitteiden epärealisuus on tullut vastaan.


Pekka Ervastin näkemyksiä lyhyen kaavan mukaan:


Katainen on uskottavuusdimension suhteen eittämättä Euroopan suurimpia asiantuntijoita.

Hänen hallituksensa linjasi jo alkukesällä 2011, että valtion budjettialijäämä ei saa ylittää yhtä prosenttia BKT:stä. Valtion velka piti kääntää laskuun, työttömyys painaa viiden prosenttiin ja työllisyys nostaa 72 prosenttiin – ja niin tietysti: Suomen luottoluokitus piti pitää AAA-luokassa.

Mikään näistä tavoitteista ei ole toteutunut.
Pekka Ervasti: Fantastique!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti