torstai 16. lokakuuta 2014

P&P face-to-face

Jo on aikakin tavata kasvotusten. Onko siitä loppujen lopuksi todellista hyötyä, jää nähtäväksi.

Elokuun tapaamisen jälkeen - nykyisen tulitauon voimassa ollessa - on Itä-Ukrainan kriisissä/sodassa kuollut arviolta kolmesataa ihmistä, tosiasiassa ilmeisesti huomattavasti enemmän. 

"Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!" voinee murheellisesti todeta ja Krimin niemimaalle suunnitellaan siltaa.

Näin kansainvälistä oikeutta rapautetaan, halveksitaan eikä nöyryytykselle näytä loppua tulevan. On tämä kummaa aikaa... 

Nettilainaus Helsingin Sanomista:

Putin tapaa pitkästä aikaa EU-johtajia ja hieroo sopua Porošenkon kanssa

ULKOMAAT 
REUTERS



BRYSSEL. Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Ukrainan presidentin Petro Porošenkon on määrä keskustella huomenna perjantaina Milanossa Ukrainan tulitauon vahvistamisesta ja maiden välisestä kaasukiistasta.
Luvassa on huonossa tapauksessa vain symbolisia kädenpuristuksia ja parhaassa tapauksessa kunnolliset tiukat neuvottelut. Presidentit pohjustivat tapaamistaan puhelinkeskustelulla jo alkuviikosta.
Edellisen kerran Putin ja Porošenko tapasivat kasvotusten Minskissä Valko-Venäjällä elokuun lopussa. Tapaamisen tuloksena syntynyt tulitaukosopimus ei ole onnistunut lopettamaan taisteluita Ukrainassa.
SANOMA NETWORK OPTIMIZER

Syyskuun alun jälkeen sodassa on kuollut arviolta kolmesataa ihmistä.
Putinin ja Porošenkon tapaaminen on tarkoitus järjestää Milanossa Aasian ja Euroopan maiden Asem-huippukokouksen kulisseissa. Miesten suljettuun kokoukseen osallistunevat myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande.
Merkel tapaa Putinin kahden kesken jo tänään torstaina.
"Asialistalla on useita Ukrainaan liittyviä kysymyksiä, kuten kaasu, mutta myös Minskin sopimus", Merkel kertoi keskiviikkona Reutersin mukaan.
Ukrainalla on edessään kylmä talvi, jollei se saa ratkaistua kaasukiistaa Venäjän kanssa.
Venäjän energiajätti Gazprom katkaisi kaasuntoimitukset Ukrainaan kesällä, koska maa ei ole maksanut siltä vaadittuja muhkeita kaasuvelkoja.
EU on yrittänyt sovitella kiistaa osapuolten välillä. Ratkaisun sanotaan olevan lähellä, ja Porošenko on kertonut odottavansa Milanon neuvotteluilta merkittävää edistymistä asiassa.
Venäjän presidentti Putin tapaa Milanossa Porošenkon lisäksi pitkästä aikaa kaikki Euroopan päämiehet ja -naiset.
EU-maiden langettamat sanktiot ovat iskeneet Venäjän jo valmiiksi horjuvaan talouteen, joten Putinilla voi olla haluja liennytellä suhteita myös Euroopan suuntaan päästäkseen eroon pakotteista.
EU-komission puheenjohtajan tehtävät pian jättävä José Manuel Barroso ei ollut vielä tiistai-iltana täysin varma, millä kokoonpanolla Putinin kanssa Milanossa kokoustetaan.
Barroso kiersi kysymyksen siitä, luottaako hän enää Putinin sanomisiin ja lupauksiin.
"En aio tehdä analyysia aikeista, minulle merkitsevät teot. Tähän mennessä Venäjän johdon toimet eivät ole tyydyttäneet meitä", Barroso sanoi HS:n ja kahden muun pohjoismaisen median haastattelussa.
"Putin on EU:n ulkopuolisista johtajista se, jota olen tavannut eniten näiden kymmenen vuoden aikana komission johdossa. Epävirallisesti ja virallisesti yhteensä yli 20 kertaa."
"Yksi asia on selvä: Se on Putin, jonka kanssa meidän on keskusteltava, jos haluamme saada tuloksia."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti