keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Välitilinpäätös 5 31.12.2014...

Tänään on vuoden 2014 viimeinen päivä. Illalla klo 21 alkaen on perinteinen Kemin kaupungin järjestämä ilotulitus Hahtisaaressa Pohjolan Sanomien toimitalon edustalla. Mahdollisesti Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen pitää lyhyen tervehdyspuheen viran puolesta...

Aloitin oman blogisivun pitämisen ja siihen kirjoittamisen 1. päivänä heinäkuuta 2014 eli kuusi kuukautta sitten.

Olen kirjoittanut tähän mennessä kaiken kaikkiaan 500 viestiä, blogikirjoitusta. Niitä on käyty lukemassa/katselemassa tähän saakka yhteensä 5306 kertaa.

Viestejä, tekstejä on luonnollisesti käyty lukemassa moninkertaisesti, sillä arvelen kävijän lukaisevan useamman tekstin kertakäynnillä...

En edelleenkään osaa lainkaan arvioida, kuinka paljon yleensä blogisivuja käydään lukemassa, todennäköisesti lukijamäärät vaihtelevat erittäin paljon.

Edellä mainitsemani lukijamäärä tyydyttää minua, koska se toistaiseksi on ollut edelleen nousussa ja olen ymmärtääkseni saanut uusia lukijoita.

Minulle on syntynyt vahva tunne, että blogisivujani, viestejäni käyvät yksityishenkilöiden lisäksi haistelemassa erilaiset palvelimet, hakukoneet aktiivisesti - "tehtäväksi saaneena" - niin lännessä kuin viime aikoina myös idässä...

Haluan edelleen uskoa, että blogisivuni vielä löydetään vielä nykyistä paremmin ja jatkossa ns. viidakkorumpu toimii tehokkaasti.
Mahdollisesti ensi vuoden puolella hiukan niiden ilmettä muokkaan. Tähän saakka olen mennyt siitä, mistä aita on matalin = mahdollisimma vähällä vaivalla...

Itse olen Suomessa informoinut arviolta noin 350-400 henkilöä sivuistani. Heistä tuskin enempää kuin neljännes-kolmannes on toistaiseksi käynyt lukemassa tekstejäni.

Arvelen, että Meri-Lapin alueellakaan ei ole kovinkaan monta henkilöä, jotka seuraavat aktiivisesti = säännöllisesti blogisivujani.

Keskustellessani erilaisten henkilöiden, pääasiassa paikkakuntalaisten kanssa otan lähes aina blogisivuasian esille uusia lukijoita saadakseni.


Blogisivuni on nykyään Kemiläiset bloggaajat-nimikkeen alla.

Reitti tätä kautta on seuraava: www.kemi.fi >Sivut > Sosiaalinen media > Kemiläiset bloggaajat > Aki Pyykkö

Tekstejäni on kommentoitu toistaiseksi erittäin vähän, käytännössä ei juuri lainkaan, vaikka lukijan/kommentoijan ei tarvitse olla rekisteröitynyt blogikirjoittaja.

Toki olen aikaisemminkin havainnut, että kommentoida julkisesti jotain asiaa, on työn ja tuskan takana monille meistä. Kynnys on erittäin korkealla. Miten sitä voidaan madaltaa?

Henkilökohtaisesti suurin yllätys on edelleen kävijäjakauma, Suomessa ja Yhdysvalloissa on käyty katselemassa sivuja lähes yhtä paljon. Suomalaisten osuus on nousussa, Suomi on mennyt johtoon - hyvä niin.

Toivottavasti heistä suurin osa on Meri-Lapissa asuvia lukijoita ja nimenomaan kemiläisiä lukijoita...

Kohde  Sivun katselut

Suomi 2133
Yhdysvallat 2125
Puola 333
Saksa 264
Ranska 183
Venäjä 69
Ruotsi 20
Yhdistynyt kuningaskunta 14
Ukraina 11
Malesia 3
Burundi 2


Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Totean, että näitä välitilinpäätöksiä ensi vuoden puolella harvennan, niihin ei välttämättä enää ole akuuttia tarvetta... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti