lauantai 13. joulukuuta 2014

Uusimuotoinen ideaporukka mahdolliseen uuteen Kemiin...


Osallistuin Kemissä 1980-luvun alkupuolella järjestettyyn Rasvaa rattaisiin-ideakilpailuun. 

Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia, potentiaalisia, toteuttamiskelpoisia yritysideoita kaupungin ja talousalueen elinkeinoelämän elvyttämiseksi/edistämiseksi.
Asia kiinnosti minua.
Istuin Remington-merkkisen kirjoituskoneeni ääreen ja hakkasin noin varttitunnissa A4-paperille kymmenisen ideaa, jotka postitin raadin tarkasteluun. Kaksi ideaani palkittiin: Puuaitayritys ja Ideaporukka. Saamieni palkintojen suuruus oli yhteensä peräti neljätuhatta (4.000) markkaa (mk).

Aikanaan työssä ollessani olen oppilailleni usein todennut, että en ole koskaan saanut niin suurta tuntipalkkaa kuin silloin, sillä sen aikaiseksi bruttopalkaksi laskettuna se oli vähintäänkin 32.000 mk eli nykyrahana vajaa 5.400 euroa – ei paha…

Molemmat ideat tavallaan toteutettiin ja myöhäisemmässä vaiheessa sammutettiin, mutta niille olisi yhä edelleen laajempaakin käyttöä.

Puuaitayrityksen tyyppisestä palvelusta ollaan kukaties jo nykyisin - lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin - valmiita maksamaan.

Ideaporukan ajatus oli sellainen, että kerätään ei-poliittisin perustein vapaamuotoinen ideoinnista, osittain tietynlaisesta hulvattomasta irrottelustakin aidosti kiinnostunut ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti kuukausittain pohtimaan talousalueen maailmanmenoa ja esiin tulevien ideoiden pohjalta niiden jatkotyöstämistä.
____________________________________________________________________

Pieni sivujuonne asian pönkittämiseksi:

Muutamia vuosia sitten päätettiin perustaa EU:n tulevaisuutta pohtimaan niin sanottu Viisaiden ryhmä, jonka oli määrä ryhtyä pohtimaan unionin tulevaisuutta. Kyseessä oli eräänlainen uusimuotoinen ideaporukka, korkeatasoinen ideaporukka.
En tiedä, kuinka aktiivisesti em. ryhmä toimi ja mahtaako toimia vieläkin. Tuloksia en ainakaan itse ole enemmälti havainnut julkaistavan.

Aikanaan mainittiin, että em. Viisaiden ryhmä pohtii muttei päätä.

_____________________________________________________________________

Vastaavalla tavalla toivon aikanaan päätettävän em. tyyppisestä uusimuotoisesta ideaporukasta, joka olisi seuraavissa kunnallisvaaleissa valittujen valtuutettujen, lautakuntajäsenten ja luonnollisesti virkamiesten taustatukena, selkänojana.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti