maanantai 1. joulukuuta 2014

Kalliita mielipiteitä kirkon piirissä...

Ollaanpa homo- ja/tai lesboasioista nitä mieltä tahansa, niistä ei ainakaan kirkonmiesten kannattaisi näemmä erityisen hanakkaasti julkisesti huudella.

Viimeisin eli arkkipiispa Kari Mäkisen myönteiset julki-irrottelut tulevat tosi kalliiksi.

Hintalappu tällä hetkellä lienee noin 5 miljoonan euron paikkeilla, eikä loppua eli eroamisesta Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta ole näkyvissä.

Taisinpa "muutama kirjoitus sitten" kysäistä: "Onko kirkolla varaa tällaiseen?"
Vastaan kysymykseeni itse: Taatusti ei ole...

Viime aikoina on tullut tunne, että maa on niellyt em. kohusuitsutuksen antajan.

Hän ei ole sen koommin elvistellyt myötäsukakannanotoillaan. Kirkon piirissä alkaa kohta kiivas valkopyykinpesun aika. Sateenkaarikirjopyykkiä tuskin kaivataan enää lisää...


Suoraa nettilainausta:

Päivitetty 1.12.2014 13:17, julkaistu 1.12.2014 13:14

Karut luvut: Näin kalliiksi Kari Mäkisen ja Päivi Räsäsen kommentointi on tullut kirkolle


Juha Vainio
Kirkosta erosi viikonlopun aikana yli 13 000 jäsentä pelkästään Eroakirkosta.fi-sivuston kautta. Maanantaina puolen päivän aikaan kirkosta oli eronnut sivuston kautta jo noin tuhat henkilöä, ja ennusteen mukaan tämän vuorokauden aikana eroaa yli 3 000.
Arkkipiispa Kari Mäkisen homomyönteiset kommentit on kerrottu yleisimmäksi syyksi uusimmalle eroaallolle. Arkkipiispa antoi homomyönteisiä kommentteja jo viime viikolla ennen kuin eduskunta äänesti tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kun laki meni läpi perjantaina, Mäkinen onnitteli sateenkaari-ihmisiä Facebook-tilillään.
Eroakirkosta.fi
-sivuston toinen perustaja Petri Karisma sanoo, että uusin eroaalto on kaikkien aikojen toiseksi suurin. Ylen vuoden 2010 Homoillan jälkeen – ja osin Päivi Räsäsen (kd) homovastaisten kommenttien takia – kirkosta erosi kahdeksan päivän aikana yli 31 000 henkilöä, eli keskimäärin noin 3 900 eronneen päivätahdilla.
Nyt erotahti on jopa vilkkaampi. Jos maanantain ennuste yli 3 000 eronneesta pitää paikkansa, viimeisen neljän päivän aikana kirkosta on eronnut sivuston kautta keskimäärin noin 4 000 ihmistä.
Vuoden 2010 eroaalto vain yltyi kuusi päivää Homoillan jälkeen, kun Päivi Räsänen sanoi Ylen aamutelevisiossa, että homous on syntiä. Kirkosta erosi saman päivän aikana, 18. lokakuuta 2010, 6773 ihmistä. Nyt suurin eropiikki ajoittui sunnuntaihin, jolloin kirkosta erosi 5 428.
Eroakirkosta.fi
 on laskenut, että sivuston kautta eronneet henkilöt ovat maksaneet kirkolle vuosittain 255 euroa. Kumulatiiviseen lukemaan on otettu huomioon erilaisia muuttujia, kuten eroajan ikä, ammatti ja asuinpaikkakunta.
Eroakirkosta.fi-sivuston kautta tehtyjen eroilmoitusten perusteella Päivi Räsäsen Ylen Homoillassa ja myöhemmin Ylen aamuohjelmassa esittämiin lausuntoihin kulminoituneen eroaallon seurauksena kirkko on menettänyt vuosittain verotuloja noin 7,9 miljoonaa euroa.
Vastaavasti Kari Mäkisen lausuntojen ja tasa-arvoisen avioliittolain läpimenon jälkeen kirkko on menettänyt vuosittaisia verotuloja noin 4,1 miljoonaa euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti