Näin illankähmeessä silmiini osui vanha tekstini, joka muistaakseni julkaistiin jossakin paikallislehdessä. Näin Suomen itsenäisyyspäivän läheisyydessä pistän alla olevan tekstini globaaliin jakeluun...
Vanha tekstini:
Mannerheim - Viimeinen kortti?
Olen lukenut Juhani Suomen kirjoittaman kirjan Mannerheim
- Viimeinen kortti. Kirja on julkaistu vuonna 2013.
Kirjan takakannen johdannossa todetaan: ”Teos kattaa
marsalkan elämästä vuodet 1943-1951 ja keskittyy ensisijaisesti Mannerheimin
presidenttikauteen. Ylipäällikkö-presidentti käytti muutaman kuukauden ajan
sellaista valtaa, ettei siihen ole sen koommin yltänyt yksikään hänen
seuraajistaan.”
Johdannossa todetaan lisäksi: ”Juhani Suomen teos pyrkii
vastaamaan kahteen suureen kysymykseen. Oliko Mannerheim hänestä luodun myytin
kokoinen ja näköinen, nimenomaan niinä vuosina, jotka olivat jatkosodan ja sen
jälkiselvittelyjen aikana Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden säilymisen
kannalta ratkaisevat?
Oliko hän todella ”Suomen viimeinen kortti”, kuten
Ruotsin ulkoministeriön kabinettisihteeri Erik Boheman elokuulla 1944 useaan
otteeseen todisteli?”
Tunnustan, että en ole erityisen kova lukumies mutta
kyseinen kirja, yhteensä 836 sivua ystäväni lukukehotuksen saattelemana,
tempaisi minut mukaansa. Ehkä osittain siksi, että montakaan em. tyyppistä teosta
en ole aikaisemmin intoutunut lukemaan.
Mannerheim on ollut kautta historian kiistelty henkilö,
mikä tulee esiin myös voimakkaasti Juhani Suomen teoksessa.
Kirjan päähenkilöstä minulla oli ennestään varsin utuinen
käsitys, joka entisestäänkin hämärtyi kirjaa lukiessani. Mannerheimista
muodostui lukemani perusteella hyvin ristiriitainen, ailahteleva, suorastaan poukkoileva
mielikuva.
Varmaan em. ajanjakson aikana hän oli kaikesta huolimatta
enemmän kuin mies paikallaan, vaikka loppumetreillä hänessä alkaa esiintyä
vanhan miehen elkeitä – vanha mies kun alkoi ollakin…
En saanut mielestäni yksiselitteistä vastausta otsikon
toteamukseen mutta siitä tulin äärimmäisen selkeästi ja yksiselitteisesti vakuuttuneeksi,
että itsenäisen Suomen elämänlanka oli erittäin ohut, suorastaan seitinohut
syksyllä 1944 ja vielä vuosia sen jälkeenkin – aina 1950-luvun alkupuolelle
saakka.
Toisaalta Paasikiven rooli em. ajanjaksona oli erittäin
merkityksellinen ja Kekkonen alkaa myös voimallisesti tarttua itsenäisen Suomen
vallankahvaan.
Em. tason poliittisia vaikuttajia saa nykyaikana
etsimällä etsiä.
Lukusuosituksin
Aki Pyykkö
Kemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti