Pistänpä liikkeelle vanhan tekstini, jossa sain palautetta entiseltä työtoveriltani kerrottuani hänelle, että olen mukana kuntapolitiikassa.
Todettakoon, että lähdin mukaan em. kuvioihin vuonna 2000 ja olen edelleenkin mukana siinä vaatimattomalla panoksellani. Omasta mielestäni teen mielenkiintoista, arvokasta työtä.
En ole varma, onko tekstiä aikanaan julkaistu talousalueemme lehdissä - todennäköisesi ei...
Vanha tekstini:
SINÄ
KUNTAPOLIITIKKONA! JO ON AIKOIHIN ELETTY!
Tapasin yli kymmenen vuoden rupeaman jälkeen työtoverin,
jonka kanssa olimme 1970- ja -80-lukujen vaihteessa saman työnantajan
palveluksessa.
Olimme silloin kohtalaisen paljon tekemisissä, sillä teimme
yhdessä mm. pihan kuivalle mäntykankaalle. Se oli kovaa, raakaa homma
käsipelillä! Työtoverini oli meillä tavallaan ruokapalkkaisena renkinä
vapaa-ajallaan.
Työnteon ohessa oli todella mielenkiintoista keskustella
lähes kaikkea maailmaan syleilevää.
Välillä meillä oli kummallakin jalat tukevasti irti maasta irrotellessamme
aikamoisen reippaasti erilaisia ideoita toistemme analysoitavaksi.
Siihen maailman aikaan kumpikaan meistä, minä varsinkaan,
emme olleet kiinnostuneita politiikasta pätkääkään. Meillä oli kriittisenselkeä,
näin jälkikäteen ajatellen kohtalaisen epämääräinen ja huono kuva poliitikoista
ja politiikan tekemistä! Meidän arvomaailmassamme poliitikko ei nauttinut
erityisen suurta arvostusta.
Siksi hänen reaktionsa tavatessamme hetki sitten oli ymmärrettävää
kerrottuani, että olen muutaman vuoden ollut jonkin verran
kunnallispolitiikassa mukana.
”Sinä kuntapoliitikkona! Jo on aikoihin eletty!” hän sanoi
ja lisäsi ” Etkö pahempaa ole keksinyt?”
Yritin selostaa hänelle, että monien elämänvaiheiden jälkeen
tavallaan ajauduin vaatimattomalla panoksellani kunnallispolitiikkaan
halutessani vaikuttaa asioiden kulkuun.
”Politiikka ja nimenomaan kunnallispolitiikka ja siinä
nimenomaan lautakuntatyöskentely on yhteisten asioiden hoitamista! Se on
järkevää ajatustenvaihtoa koulutus- ja elämänkokemukseltaan sekä
arvomaailmaltaan hyvin erilaisten ihmisten kesken.” yritin perustella
kunnallispolitiikkamyönteisyyttäni, eräänlaista käännynnäissyyttäni…
”Yhteisten asioiden hoitamista?” hän toisti. ”Miten Sinä rivipäättäjänä
luulet voivasi vaikuttaa yhtään mihinkään?” hän hyökkäävästi latasi
välittömästi.
”Tässäkin kaupungissa tosiasiassa päätökset tekevät kourallinen
omasta mielestään supervaikuttajia! Näin se on muuallakin! He sopivat hommat
yli puoluerajojen keskenään ja piste. Siinä on Sinun yhteisten asioiden
hoitaminen.” ystäväni sanoi aggressiivisesti.
”Lisäksi he kahmivat itselleen parhaimmat virat kuin rusinat
pullista. Oletko nähnyt kenenkään supervaikuttajan jääneen aktiivikautensa
jälkeen tyhjän päälle?” hän lisäsi hieman suoni otsassa pullistellen.
”Kyllä minä mielestäni olen voinut vaikuttaa omalta osaltani
asioiden käsittelyn avoimuuteen. Kyllä niistä nykyään keskustellaan aivan
toisella tavalla ja toisin äänenpainoin kuin ennen.” yritin väliin esittää omaa
näkökantaani.
”Silmänlumetta! Silmänlumetta” Kyllä Sinun järkevänä
ihmisenä pitäisi nähdä, että tyyli on: Puhu sinä, minä pitelen hevosta!
Puhutaan lämpimikseen, mutta päätökset tehdään edelleen pienessä
superporukassa. Näin se ikävä kyllä on! Usko minua, sillä niin
sinisilmäinenkään edes Sinä et voi olla!” hän latasi täyslaidallisen
optimismiini.
”Vai että yhteisten asioiden hoitamista!” hän mumisi
itsekseen. Katsoin parhaaksi muuttaa puheenaihetta hiukan neutraalimpaan.
Lähestyviin musiikkifestareihin paikkakunnalla, siitä ei luulisi
adrenaliinitason nousevan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti