Noin viikko sitten 10-vuotias pojanpoikamme Lauri kysäisi minulta Kemissä Helsingistä pistäytyessään: "Pappa, uskotko sinä Joulupukkiin?"
"Kyllä, kyllä minä uskon, kyllä Joulupukki on oikeasti olemassa." totesin hänelle. Olin aistivinani, että hän tutkiskeli minua enemmän kuin epäilevästi, mutta asia jäi vaille enempiä puheita. En edes huomannut kysyä, uskoiko hän Joulupukkiin. Täytynee asia tarkistaa tavatessamme...
Olisin tietysti voinut Laurille kertoa, että minun uskoni horjui todella ankarasti 6-8 vuoden iässä Joulupukin olemassaoloon.
Miksi?
Siksi, että Jouluaattona illansuussa isäni oli niin monta kertaa pois Joulupukin vierailun yhteydessä. Äitini sanoi hänen menneen asioille. Se hiukan mietitytti. Toisaalta Joulupukilla oli aivan samanlaiset huopatossut kuin isällä. Taisipa turkkikikin olla samanlainen, tosin nurinpäin käännettynä. Ja kaiken kukkuraksi Joulupukin äänikin alkoi tuntua niin kumman tutulta...
Sen koommin en ole Joulupukin olemassaoloa epäillyt. Sen toki ymmärrän, että hänellä täytyy olla maailmassa paljon apulaisia, apupukkeja ja tonttuja ehtiäkseen yhden päivän, käytännössä illan aikana viemään lahjoja kaukaisinpaankin torppaan lapsien iloksi.
Toivon, että ensi viikolla Jouluaattona kaikki lapset saavat ainakin yhden mieluisan, toivomansa joululahjan.
Aikuisille riittänee rauhallinen joulu ja yhdessäolo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti