sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Keski-Euroopan mäkiviikko takkuilee - taas kerran! Eipä ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kerta...

Kirjoitin otsikon asiasta kolmisen kuukautta sitten otsikolla Mäkihyppyartikkeli vuodelta 2008...

Olen kauan sitten kirjoittanut nimimerkkikirjoituksia mäkihyppyolosuhteiden kehittämisestä ärsyynnyttyäni mm. Saksan mäkiviikkojen kohta joka toisen kilpailun keskeytykseen tai siirtämiseen seuraavalle päivälle.

Milloin tuulee kummulla takaa liikaa, milloin tuuli pyörii montussa oikukkaasti, milloin yleensäkin tulee liikaa, milloin sataa lunta/räntää/vetää, milloin lähtölavaa
nostetaan/lasketaan, milloin mitäkin! Kilpailuja on usein siirretty seuraaviksi päiviksi.
Lisäksi on sattunut useinkin, että kilpailu on jopa ratkaistu yhden laskukierroksen
perusteella!

Ilmasto-olosuhteet ovat yksinkertaisesti muuttuneet ja siksi on etsittävä aivan uusia
ratkaisuja, mikäli lajia, mäkihyppyä tulevaisuudessa on tarkoitus kilpailumielessä
harjoittaa.

Mäkihyppy on saatava kilpailulajina ”sisähallilajiksi”, jolloin kaikille hyppääjille taataan
tasavertaiset olosuhteet.

Siksi mm. Suomen Aavasaksa-projekti on mielenkiintoinen! Siinä on sopivan realistista lievänluovaa hulluutta, jota kaivataan, jotta jotain uutta vihdoinkin mäkihyppyrintamalla syntyy ja loppuu ainainen niuhotus luonnonolosuhteiden vaikutuksesta lopputulokseen.

Nykyaikana tekniikkaa hyväksi käyttäen voidaan taata jokaiselle mäkihyppääjälle
täsmälleen samanlaiset hyppyolosuhteet, jolloin samalla ainainen jossittelu kilpailun
”oikeasta voittajasta” jää myös sivuun.

Onko se todella mahdollista? Kyllä!

Rakennetaan Suomeen monimuotoinen Aavasaksan suunnitelmien tyyppinen
mäkihyppyhalli, jossa järjestetään kaikki maailman merkittävimmät mäkihyppytapahtumat yksikön valmistuttua.

Kyseinen mäkihyppyhalli suunnitellaan sekä ylä- että alamäen osalta niin, että siinä
voidaan kohtuudella hypätä turvallisissa olosuhteissa 60-180 metrin hyppyjä ja
muunneltuna harrastaa pienimuotoista laskettelua ympäri vuoden.

Tuuliolosuhteet eli sopivat, oikeansuuntaiset nosteet taataan nykyaikaisella, huippuunsa
viritetyllä puhallintekniikalla.

Varsinaiset lentomäkijutut voidaan edelleenkin järjestää niissä muutamissa luomumäkihyppypaikoissa, joita tämä marginaalinen laji ilmeisesti tarvitsee...


Suora nettilainaus Ilta-Sanomista:

Mäkiviikon avauskisasta tuli täysi farssi – Toni Nieminen hermostui

Julkaistu: 28.12.2014 20:01, päivitetty: 28.12.2014 20:30
MÄKIVIIKKO 63:s Keski-Euroopan mäkiviikko alkoi takkuisissa merkeissä Saksan Oberstdorfissa.
Sankka lumisade ja kova tuuli aiheuttivat ongelmia kisapaikalla koko päivän.

Koekierrosta ei päästy hyppäämään, ja kisan piti alkaa kello 17.30. Iltakahdeksaan mennessä alas oli tullut kuusi hyppääjää. 15 minuutin taukoja pidettiin yksi toisensa perään.

Suomen Lauri Asikainen ehti hypätä ja löi 132,5-metrisellään pudotuskisaparinsa, Saksan Marinus Krausin.

Mäkihyppyasiantuntija Toni Nieminen kritisoi MTV MAX -kanavan lähetyksessä voimakkaasti kilpailun tuomariston toimintaa. Niemisen mukaan kisaa olisi jo useaan otteeseen voitu jatkaa vallitsevissa tuulioloissa.

– Kyllä mua hämmästyttää se, että näihin tuulilukemiin ei pystytä päästämään maailman parhaita mäkihyppääjiä, Nieminen puhisi MTV:llä.

Kello 20.15 tuomaristo päätti peruuttaa kilpailun. Vielä ei ole varmuutta, yritetäänkö Oberstdorfissa hypätä huomenna. Peruutettu kisa saatetaan hypätä jollain jäljellä olevalla kolmella kilpailupaikkakunnalla, Garmisch-Partenkirchenissä, Innsbruckissa tai Bischofshofenissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti