tiistai 16. joulukuuta 2014

Mikä ihmeen ohjauskorko...

Viime päivinä on mediassa usein esiintyvä termi - ohjauskorko. Toimin taas kerran Konsta Pylkkäsen välikätenä, joka sallittakoon. 

Viime yönä Venäjällä on painettu paniikkinappulaa, sillä siellä Venäjän keskuspankki on nostanut ohjauskoron lähes sietämättömälle tasolle edellisestä 10,5%:sta 17,0%:iin.

Uusi ohjauskorko astui voimaan tänään tiistaina 16.12.2014.

Keskuspankki pyrkii korkoa nostamalla torjumaan inflaatiota ja tukemaan ruplaa, jonka arvo on heikentynyt viime aikoina voimakkaasti suhteessa euroon ja dollariin.
Ruplan arvo tulee alas kuin kivi edelleenkin - murheellista tavallisen venäläisen rivikansalaisen kannalta...

Suora nettilainaus Wikipediasta hiukan muokattuna:

Ohjauskorko

Ohjauskorko on keskuspankin määräämä korkotaso, jolla se lainaa rahan pankeille, ja joka siten vaikuttaamarkkinakorkoihin ja talouteen. Ohjauskorko on rahapolitiikan keskeinen väline, jolla määritellään "rahan hinta". Ohjauskorkoa ei pidä sekoittaa peruskorkoon.
Keskuspankki laskee liikkeelle rahan lainoina pankeille, jotka maksavat rahasta ohjauskoron verran. Keskuspankilta rahan saamiseen vaadittu korko vaikuttaa markkinakorkoihin, eli pankkien toisilleen myöntämien lainojen korkoihin. Tämän vuoksi markkinakorot, kuten eripituiset Euribor-korot, seurailevat ohjauskorkoa. Yritysten ja kuluttajien ottamat lainat sidotaan yleensä markkinakorkoihin, joten ohjauskoron nosto vaikuttaa tällä tavoin lainanottajiin.

Ohjauskoron asettaminen

Keskuspankin johtokunta kokoontuu säännöllisesti ja päättää ohjauskoron tasosta. Ohjauskorkoa voidaan laskea, pitää ennallaan tai nostaa. Ohjauskoron muutos ilmoitetaan peruspisteinä; 25 peruspistettä vastaa 0,25 prosenttiyksikköä.

Ohjauskoron vaikutukset

Korkotaso

Ohjauskorko vaikuttaa kaikkiin luottolaitosten yrityksille ja kuluttajille myöntämien lainojen korkoihin. Tämän vuoksi ohjauskorolla voidaan vaikuttaa talouteen hillitsemällä tai kiihdyttämällä luotonantoa, kulutusta ja investointihalukkuutta.

Matala korko

Matala korko kiihdyttää lainanottoa, kulutusta ja investointihalukkuutta. Kun korko on matalalla, "raha on halpaa" ja sen seurauksena kulutus lisääntyy, investointeja tehdään enemmän ja talous kasvaa. Talouden ollessa lamassa tai taantumassa taloutta voidaan elvyttää korkoa laskemalla. Nimelliskorkoa ei kuitenkaan voida laskea negatiiviseksi.

Korkea korko

Korkea korko taas hillitsee lainanottoa, kulutusta ja investointihalukkuutta. Kun korko on korkealla, "raha on kallista" ja sen seurauksena kulutus vähänee, investointihalukkuus laskee ja talouskasvu hidastuu. Korkeat korot myös kasvattavat jo otettujen vaihtuvakorkoisten lainojen korkoja, mikä kasvattaa lainojen kuukausieriä tai pidentää lainojen lyhennysaikoja lainan lyhennystavasta riippuen. Tällä on taloudelle negatiivisia vaikutuksia, sillä rahaa ei liikene kulutukseen. Korkea korko on tavallisesti seurausta korkeasta inflaatiosta. Reaalikorko on kuitenkin merkittävämpi asia kuin korkea nimelliskorko ja reaalikorko (nimelliskorko - inflaatio) voi olla sama vaikka nimelliskorko olisi kaksi tai kymmenen prosenttia.

Inflaatio

Rahan kvantiteettiteorian mukaisesti inflaatiota voidaan hidastaa vähentämällä liikkeellä olevan rahan määrää eli toisin sanoen luotonantoa vähentämällä.

Valuutan ulkoinen arvo

Ohjauskoron nosto nostaa valuutan arvoa suhteessa muihin valuuttoihin. Ohjauskoron lasku taas laskee valuutan ulkoista arvoa. Valuutan korkea arvo suhteessa teollisuustuotteiden vientimaiden valuuttojen kursseihin voi johtaa teollisuuden ja viennin hidastumiseen, mitä voidaan auttaa devalvaatiolla.

Valtionvelka

Ohjauskoron muutokset vaikuttavat valtionvelkaan, sillä valtion obligaatioiden korot seurailevat valtion käyttämää valuuttaa hallinnoivan keskuspankin asettamaa ohjauskorkoa.lähde? Jos ohjauskorko nousee, valtio joutuu maksamaan velastaan korkeampaa korkoa obligaatioiden haltijoille, joutuen kattamaan korkomenot esimerkiksi laskemalla liikkeelle uusia obligaatioita tai nostamalla veroja. Uusien obligaatioiden liikkeellelasku kasvattaa valtionvelan määrää ja korkomenoja. Verojen nostolla taas voi olla kulutusta hillitsevä vaikutus.

Tärkeimmät ohjauskorot

Tärkeimpiä valuuttoja hallinnoivien keskuspankkien säätelemät ohjauskorot.
Keskuspankki     Valuutta     Ohjauskorko (%)     Muutettu
Euroopan keskuspankkieuro0,054.9.2014
Federal Reserve SystemYhdysvaltain dollari0,00–0,25 (vaihteluväli)16.12.2008
Bank of EnglandEnglannin punta0,505.3.2009
Sveitsin keskuspankkiSveitsin frangi0,00-0,7512.3.2009
Japanin keskuspankkiJapanin jeni0,00-0,105.10.2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti