torstai 18. joulukuuta 2014

Talvivaaraa - pitkästä aikaa...

Alla oleva artikkeli on tulkittavissa myönteiseksi signaaliksi ratkaisuja odottaville osakkeenomistajille. On mielenkiintoista, että artikkelissa todetaan olevan useita ostajakanditaatteja.

Toivottavasti se merkitsee viime kädessä sitä, että aikanaan maksettava hinta on kohtuullinen. Kaivostoiminnan jatkaminen on luonnollisesti ykkösasia Sotkamossa...

Nettilainaus Pohjolan Sanomista:

Päivitetty 18.12.2014 06:57, julkaistu 18.12.2014 06:54

Talvivaaran konkurssipesän yhteistyö emoyhtiön kanssa toimii

Kuva: Markus Pirttijoki
Tiina Suutari
Työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Kainuun ely-keskus ja valtioneuvoston kanslia kertoivat Helsingissä keskiviikkona Talvivaaran kaivoksen tilanteesta. Kuvassa Talvivaara-toimiston vetäjä Mika Lautanala, y

Talvivaaran konkurssipesän myynti etenee kahta polkua pitkin yhteen suuntaan.
Kaivosalueen vesivarastot ovat kesällä täynnä.

Tiina Suutari
Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesän julkisselvittäjän asianajaja Jari Salmisen mukaan konkurssipesällä ja emoyhtiöllä Talvivaara Kaivososakeyhtiö Oyj:llä on yhteinen intressi myydä konkurssipesän toiminta jatkajalle.
– Sitä intressiä nyt myös toteutetaan, eli kyllä me menemme realisoinnissa polut yhteen suuntaan emoyhtiön kanssa, Salminen totesi keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Julkisselvittäjä kuvaili yhteistyötä emoyhtiön palveluksessa olevien avainhenkilöiden kanssa asialliseksi ja toimivaksi.
Emoyhtiön leivissä on henkilöstö, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa tuotantoprosessien ja riskien hallinta sekä viestintä. Lisäksi kalkkilaitos ja laboratorio ovat emoyhtiön hallussa. Konkurssipesä ostaa yrityssaneerauksessa olevalta emoyhtiöltä edelleen palveluja. Koska konkurssipesä on julkisselvityksessä, ei suurimpiin velkojiin kuuluvalla emoyhtiöllä ole kuitenkaan päätösvaltaa konkurssipesässä.
Miten konkurssipesän ostajaehdokkaat suhtautuvat kahteen myyjään?
– Se miten ostajaehdokkaat reagoivat, mitä he haluavat ostaa, millä kokoonpanolla ja mitä he haluavat maksaa mistäkin osiosta konkurssipesään tai emoyhtiöön liittyen, sitä en pysty arvioimaan, koska se on ostajan käsissä, Salminen vastaa.
– Kuvittelisin, että ostajat haluavat myös avaintoiminnot itselleen, joten jokin malliratkaisu siihen on sitten löydettävä.
Salmisen mukaan konkurssipesä jatkaa neuvotteluja useiden ostajaehdokkaiden kanssa. Ostajakandidaattien lukumäärään hän ei ottanut kantaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen vastasi kysymykseen pitäisikö emoyhtiökin saada konkurssiin viittaamalla elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) aiempaan lausuntoon. Lausunnossa Vapaavuori toivoi emoyhtiön konkurssia ja perusteli sitä kestävän ratkaisun löytämisen helpottumisella.
Ympäristöturvallisuusasiat 
Talvivaaran kaivosalueella ovat ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan mukaan hallinnassa.
– Akuuttia, päälle kaatuvaa uhkaa ei ole olemassa, mutta koska alueella on edelleenkin runsaat kahdeksan miljoonaa kuutiota vettä, ei voi sanoa, etteikö vaaratilannetta voisi yhtäkkiä syntyä.
Kaivosalueella on varastoallastilavuutta yhteensä 12,2 miljoonaa kuutiota, josta on käyttämättä 3,5 miljoonaa kuutiota. Kainuun ely-keskuksen arvion mukaan allaskapasiteetti riittää kevättulvien yli. Kesällä vesivarastot ovat todennäköisesti täynnä eikä lisäaltaiden rakentaminen ole järkevää.
Pokan mukaan vesienhallintaan ei ole muita kokonaisratkaisuja tiedossa kuin ympäristölupakäsittelyssä oleva Nuasjärven purkuputki. Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta odotetaan lupapäätöstä maalis-huhtikuussa 2015.
Konkurssipesän
 toiminta on valtion rahoituksen varassa. Valtio on myöntänyt kaivoksen hoitoon yli 60 miljoonaa euroa, jonka odotetaan riittävän ensi kevääseen. Julkisselvityksen alkamisen jälkeen kustannuksien hyväksyjänä on toiminut Talvivaara-toimiston konkurssiasiamies Helena Laine.

Toiveena jouluksi pikkupakkasta

Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen toivoo Kainuuseen jouluksi 2–3 astetta pakkasta. Vesisade ja kova pakkanen eivät ole toivelistalla.
Sää vaikuttaa paitsi Talvivaaran kaivosalueen kokonaisvesitaseeseen myös suljetun liuoskierron varoallaskapasiteettiin.
Pääkkösen keskiviikon tiedostustilaisuudessa antaman lausunnon mukaan biokasojen liuoskierron varoallaskapasiteettiin on muodostunut selkeä riski. Liuoskierron nestemäärä on kasvanut sateiden, kasojen heikentyneen haihdutuksen ja metallitehtaan seisokin vuoksi. Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan muun muassa tehostamalla metallitehtaan raudansaostusta, mutta ratkaisun riittävyydestä ei ole vielä tietoa.
Ely-keskus seuraa tilannetta kaivosalueen tehostetulla valvonnalla, johon kuuluu vähintään kaksi viikoittaista valvontakäyntiä.
Pääkkönen kertoo, että ely-keskukselle ole enää juuri tullut valituksia hajuista, melusta, pölystä tai tärinästä. Sen sijaan muut yhteydenotot, kuten kansalaisten havaitsemat selittämättömät ilmiöt ja huolestumiset erilaisten asiantuntijoiden kannanottojen vuoksi, ovat lisääntyneet.
Ely-keskuksen selvityksissä kaikki huolestumiset ovat selittyneet aiheettomiksi ja ilmiöt joko luonnonilmiöiksi tai itse vahingossa aiheutetuksi.
– Jotkut näistä ovat olleet aika kalliitakin varmistaa, mutta ne on kuitenkin tehty, Pääkkönen sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti