perjantai 5. joulukuuta 2014

Itärintamalta ei mitään uutta tai oikeastaan päinvastoin...


Seurasin eilen suoraa lähetystä Moskovasta, samanaikaisesti myös Helsingin Sanomien toimittajan muutaman minuutin viiveellä tapahtunutta lyhyttä pikakommentointia.

Kaikesta oli aistittavissa, että puhe oli suunnattu selkeästi "kotirintamalle". Murheellista oli lisäksi se, että puheessa ei ainoastaan sementoitu vaan suorastaan uhkakuvin raudoitettiin lähitulevaisuus määräämättömäksi ajaksi.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista tuunattuna:

Putin sementoi Venäjän kovan linjan

Presidentti linjasi Krimin pyhäksi paikaksi ja muistutti länttä Hitlerin kohtalosta

ULKOMAAT 



Presidentti Vladimir Putin junttasi eriytymisen länsinaapureista yhä selvemmin Venäjän linjaksi puheessaan torstaina.
Presidentin vuosittainen puhe parlamentille on Venäjällä tärkeä poliittinen suunnannäyttäjä. Tänä vuonna Kremlin Pyhän Yrjön salin puhujapöntön suuntaan kohdistui tavallista suurempia odotuksia.
Ulkomaat kärkkyivät uutisia muutoksista Ukrainan politiikassa. Sijoittajat ja tavalliset venäläiset janosivat tietoa, miten pakotteiden ympäröimä ja halvan öljyn ahdistama Venäjä aikoo kivuta ylös talousalhosta.
Konkretiaa toivoneille puhe tuotti pettymyksen. Hengen ravintoa kaivanneet saivat mitä halusivat. 
Krimistä tuli pyhä paikka Poliittista liennytystä ei ole tiedossa, se kävi selväksi.
Presidentti aloitti puheensa Krimin liittämisestä. Putin toi tapahtuman uskonnolliseen yhteyteen kuvailemalla Krimiä Venäjän kansan ja keskusvallan hengelliseksi alkulähteeksi. Hän nosti esiin Kiovan Venäjän hallitsijan Vladimirin, joka tarinan mukaan antoi kastaa itsensä ortodoksiseen uskoon Sevastopolin lähellä Khersonesosin kaupungissa vuonna 988.
"Juuri tästä henkisestä maaperästä ponnistaen esi-isämme käsittivät itsensä yhdeksi kansaksi kerran ja ainiaaksi." 

"Niin mekin tulemme [Krimiin] suhtautumaan nyt ja aina."
Krimin 
merkitys Venäjälle on Putinin luonnehdinnan mukaan pyhä, samaan tapaan kuin Jerusalemin Temppelivuori juutalaisille ja muslimeille.
Krimin liittämisen jälkeen Putinin kansansuosio ampaisi nousuun ja on pysytellyt yli 80 prosentissa, vaikka se onkin laskenut hivenen.
Talouspuheet eivät vakuuttaneet 
Putin epäonnistui vakuuttamaan tutkijat ja sijoittajat talouspuheillaan, joille hän omisti suurimman osan yli tunnin kestäneestä puheesta.
"Hän ei esittänyt vaihtoehtoa öljyyn perustuvalle taloudelle, vaikka sitä toivottiin", taloustieteen professori Dmitri Travin Pietarin Eurooppalaisesta yliopistosta sanoi.
"Putin puhui varmasti ja uskottavasti Krimistä ja epävarmasti ja epäuskottavasti taloudesta."
Pakotteet Putin näki kannustimeksi, joka jouduttaa Venäjää uusimaan taloutensa rakenteita.
Putin lupasi yrityksille neljän vuoden hengähdystauon veronkorotuksista ja veroparatiiseihin paenneille yrityksille vapautuksen rikos- ja veroseuraamuksista, jos ne tuovat pääomansa Venäjälle.Tätä seuranneet vaatimukset uusien teknologioiden luomisesta, kilpailukykyisten tuotteiden kehittämisestä ja vankasta finanssijärjestelmästä eivät ole uskottavia, kun Venäjän taloutta katsoo Kremlin ulkopuolelta. Öljyn hinta on alimmillaan vuosiin, rupla on menettänyt vuodessa arvostaan noin 40 prosenttia, Venäjän talouskehitysministeriö ennustaa ensi vuodelle lamaa ja pakotteet horjuttavat yritysten ja pankkien rahoitusta.
"Venäläisyritykset pakenivat veroparatiiseihin talouskasvun ja korkean öljyn hinnan aikana. Miksi ihmeessä ne nyt palaisivat? Ja mistä valtio saa rahaa kasvaviin menoihin, jos veroja ei koroteta?" Travin kyseenalaisti. 
Putinin syyttävä sormi osoittaa länteen 
Pakotteet Putin näki viimeisenä käänteenä "vuosikymmeniä tai vuosisatoja" kestäneessä yrityksessä hillitä Venäjän kasvupyrkimyksiä.
Hänen mielestään Yhdysvallat kumppaneineen olisivat keksineet pakotteille jonkin muun syyn, mikäli Ukrainan kriisi ei olisi kärjistynyt tai Krimiä liitetty Venäjään.
"Aina, kun joku on sitä mieltä, että Venäjästä on tullut liian vahva ja riippumaton, nämä keinot kytketään päälle välittömästi."
Pisimmälle Putin meni sanoessaan, että länsimaat olisivat halunneet nähdä Venäjän hajoavan Jugoslavian tapaan Tšetšenian sodan aikana.
"Se ei onnistunut. Me emme antaneet. Kuten se ei onnistunut Hitleriltäkään, joka ihmisvihassaan aikoi tuhota Venäjän ja heittää meidät Uralin taa. Kaikkien pitäisi muistaa, mikä lopputulos on."
Putin koki joidenkin länsimaiden pystyttävän "lähestulkoon" uutta rautaesirippua Venäjän ympärille. Hän myös sivusi Yhdysvaltain ohjustorjuntajärjestelmää ja sanoi, että Venäjä huolehtii puolustuskyvystään sitä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti