Selailen tämän tästä tietokoneeltani vanhoja tekstejäni. Alla oleva teksti on vuodelta 2005, kohta kymmenen vuoden takaa. Itse tekstin aihe on aina ajankohtainen, väliin tuntuu siltä, että se on aina vaan ajankohtaisempi...
Teksti vuodelta 2005:
PUNAINEN VIIVA NYKYAIKANA...
Kävimme katsomassa
Kemin kaupunginteatterissa Ilmari Kiannon kirjan Punainen viiva pohjalta tehdyn
teatteriesityksen, dramatisointi ja ohjaus Iiristiina Varilo.
Esitys oli vaikuttava
ja antoi nykyaikaankin ajattelemisen aihetta! Syksyllä esitykset jatkuvat –
hyvä niin...
Hiukan kirjailijasta:
Kianto, Ilmari, vuoteen 1906 Calamnius (1874–1970), kirjailija, fil. tri h.c. (1957). Varhaiskautensa runoissa Kianto on yleensä tunteikas uusromantikko, joka ylistää Kainuuta ja kohoaa toisinaan pontevaan uhmaan (mm. Nälkämaan marssi). Romaanissaan Punainen viiva (1909) hän käsittelee realistisesti ja paikoin tyylitellen Kainuun syrjäseutujen kansan yhteiskunnallista heräämistä. Hänen toinen mestariteoksensa Ryysyrannan Jooseppi (1924) on kursailematon ja naturalismissaan runollinen. Kianto julkaisi useita muistelmasävyisiä teoksia (mm. Omat koirat purivat ja Iki-Kianto muistelee).
Kianto, Ilmari, vuoteen 1906 Calamnius (1874–1970), kirjailija, fil. tri h.c. (1957). Varhaiskautensa runoissa Kianto on yleensä tunteikas uusromantikko, joka ylistää Kainuuta ja kohoaa toisinaan pontevaan uhmaan (mm. Nälkämaan marssi). Romaanissaan Punainen viiva (1909) hän käsittelee realistisesti ja paikoin tyylitellen Kainuun syrjäseutujen kansan yhteiskunnallista heräämistä. Hänen toinen mestariteoksensa Ryysyrannan Jooseppi (1924) on kursailematon ja naturalismissaan runollinen. Kianto julkaisi useita muistelmasävyisiä teoksia (mm. Omat koirat purivat ja Iki-Kianto muistelee).
Esityksen taustatietoja:
Elettiin Venäjän vallan aikaa. Suomi sai vuonna 1906
uuden vaalilain. Vanhat säätyvaltiopäivät korvattiin uudella yleisillä ja
yhtäläisillä vaaleilla valittavalla yksikamarisella eduskunnalla. Ensimmäisenä Euroopassa
myös naiset saivat äänioikeuden. Yksikamarisen eduskunnan valitseminen herätti
valtavan innostuksen koko maassa, aina syrjäisimpiä loukkoja myöten.
Eletään talvea 1906 Kainuun korvessa. Korpiloukon torpassa elää kituuttavat Topi Romppanen, vaimonsa Riika ja heidän viisi lastaan. Elämä ei ole helppoa, köyhälle kansalle ei tahdo edes leipä riittää. Topi lähtee kirkolle vaihtamaan pyytämiään lintuja jauhopussiin. Perillä hän majoittuu suutarin taloon ja saa kuulla uudesta laista, jonka mukaan tavallinen köyhä kansa saa valita uuden eduskunnan, vetää punaisen viivan. Uusi aate, soli-sali-ratti, valtaa mielet. Vihdoinkin saa kansa oikeutta ja herrojen valta loppuu. Innostus on valtava...
Eletään talvea 1906 Kainuun korvessa. Korpiloukon torpassa elää kituuttavat Topi Romppanen, vaimonsa Riika ja heidän viisi lastaan. Elämä ei ole helppoa, köyhälle kansalle ei tahdo edes leipä riittää. Topi lähtee kirkolle vaihtamaan pyytämiään lintuja jauhopussiin. Perillä hän majoittuu suutarin taloon ja saa kuulla uudesta laista, jonka mukaan tavallinen köyhä kansa saa valita uuden eduskunnan, vetää punaisen viivan. Uusi aate, soli-sali-ratti, valtaa mielet. Vihdoinkin saa kansa oikeutta ja herrojen valta loppuu. Innostus on valtava...
Kun vaalipäivä sitten koittaa, ovat niin Topi kuin
Riikakin valtansa tunnossa. Vihdoinkin kaikki muuttuu paremmaksi. Vai muuttuuko
sittenkään...
Tekstiä suoraan Kemin kaupunginteatterin esitteestä:
Oikukas, ankara
erämaa sanelee Punaisen viivan korpielämän lait aina puisesta kehdosta
routaiseen hautaan.
Taivaspaikkaa niin
maan päällä kuin taivaissa lupaa milloin kirkko, milloin aate, mutta yhä vain
ammottaa köyhän jauhovakka tyhjyyttään. Uusi ja vanha aate saavat kamppailla
raivoisasti pienen ihmisen sielusta; kukaan ei voita - todellisuus pysyy uomassaan
ja vain luonto korjaa vääjäämättä omansa.
”Luonto on säälimättömässä välinpitämättömyydessään vain sokea, ihminen voi päättää itse näkeekö lähimmäistensä kärsimyksen - vain ihminen valitsee itse välinpitämättömyytensä ja julmuutensa asteen.”
”Luonto on säälimättömässä välinpitämättömyydessään vain sokea, ihminen voi päättää itse näkeekö lähimmäistensä kärsimyksen - vain ihminen valitsee itse välinpitämättömyytensä ja julmuutensa asteen.”
Näin se ikävä kyllä on, sillä me useimmiten ummistamme
silmämme ympärillämme vallitsevasta hädästä.
Säälimättömässä voiton tavoittelussa, ahneudessamme olemme myös
purkamassa, suorastaan tuhoamassa viime vuosikymmeninä luotuja turvaverkkoja.
Ja
vielä siteeksi pakkoripaus globalisaatiotakin...
Väitetään, että hyvinvointiyhteiskunta ja sosiaaliset
turvaverkot ovat kannattaneet meidät Suomessa taantumien yli.
Kielteisiin globalisoitumisen seurannaisvaikutuksiin kuuluu
köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen eli yhä kasvava eriarvoisuus sekä
yritysten ja rahoituslaitosten vallan kasvu kansallisten hallitusten
kustannuksella eli demokratian vaje.
Sosiaaliset turvaverkot ovat heikentyneet ja kärsijöinä ovat
kiistatta eri kansakuntien vähäosaiset, köyhät...
Ilman maailmassa vallitsevia kriisejäkin
1,3 miljardia ihmistä elää noin yhdellä eurolla päivässä, kolme miljardia
ihmistä noin kahdella eurolla päivässä, juuri nyt 1,3 miljardia ihmistä on
ilman puhdasta vettä, kahden miljardin on tultava toimeen ilman sähköä ja kolme
miljardia ilman viemäreitä.
Puhumattakaan, että tänäkin päivänä muutama kymmenentuhatta
ihmistä, pääosa lapsia, kuolee nälkään...
Murheellisin globalisaatiomielin
Aki Pyykkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti