keskiviikko 26. marraskuuta 2014

TV 1 Vaalien välissä-ohjelma...

Katselin hetki sitten - niin kuin varmaan muutama satatuhatta muutakin suomalaista - TV 1:n ohjelman nimeltään Vaalien välissä: Pätkähallituksen kuntotesti.
Ohjelmassa päätähtinä olivat Suomen eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Ohjelmassa oli erilaisia teemoja.

Muun muassa otsikkoina esiintyivät: TYÖ, SOTE, SOTA...

Saattaa olla, että kahden tunnin ohjelmassa teemoja oli muitakin. En katsonut yhtäjaksoisesti koko ohjelmaa. 

Ohjelmassa kahden juontajan lisäksi esiintyi kaksi asiantuntijaa. Netin kautta tuli lisäkommentteja katsojilta. Todennäköisesti kysymyksiäkin.
Itse en siis katsonut aivan koko aikaan kyseistä ohjelmaa, vaan käväisin muutaman kerran hoitamassa tietokoneellani muutamia sähköpostilähetyksiä...

Enpä muista pitkään aikaan katselleeni niin huonosti juonnettua/ohjattua/nimenomaan johdettua haastatteluohjelmaa kuin edellä mainittu oli, miksi, siksi, että puheenjohtajien annettiin puhua rankasti toistensa päälle. Välillä puhe oli epämääräistä mölinää, josta ei saanut mitään tolkkua...

Juontajat eivät olleet ajan tasalla, mutta eivät olleet aika-ajoin haastateltavatkaan. Kyseessä olivat siis Suomen eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

Saattaa toki olla, että pätkittäin ohjelmaa katsellessani ruutuun sattuivat hälinäpätkät.

Ohjelmassa esiintyneet asiantuntijat selvisivät tehtävästään hyvin. Heidän esittäessä kommenttejaan puheenjohtajat ymmärsivät olla jotakuinkin hiljaa.

Jos jaksoit tähän saakka lukea tekstiäni, saat hiukan tämän päivän täydennystä - ole hyvä!

Täydennän em. otsikoita katseltuani tällä hetkellä menossa olevaa uusintaa eilisestä ohjelmasta. Ainakin keskusteluissa on myös LAMA-otsikko...

Ohjelmassa näytti vilahtavan myös Blogit-sana, johon ruotsalaisasiantuntijalta haettiin "rymittäytymisneuvoja" - eipä tullut kovinkaan kummoisia neuvoja...

Vilkaisin em. ohjeman loppuosan, jossa puheenjohtajat kommentoivat, kuka tykkää kenestäkin.
Lisäksi ohjelman juontajat pyysivät heidän osuudestaan palautetta  Naurunremakan seasta taisi kuulua maininta, että perinteisessä kouluarvosanalla huontajat pääsivät luokalta.

Oma näkemykseni on edelleenkin sama: Aika-ajoin sekavaa menoa, häiriötekijöitä aivan liikaa...

Tänään illalla toisin sanoen hetki sitten katselin em. ohjelman alkuosan Yle Areenasta ja totesin, että perjantaina päätettävä avioliittolaki oli ollut esillä ensimmäisenä. Puheenjohtajat saivat esittää näkemyksiään homo-/lesbo-asiasta. Kuultiin hyviä perusteluja nykyisen avioliittolain säilyttämisestä.
Toisaalta avioliittolakia halutaan tehdyn kansalaisaloitteen perusteella muuttaa niin, että myös samaa sukupuolta olevat voivat mennä naimisiin. Perusteluina mainittiin yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja ihmisoikeusasiat. Keskustelussa ennakoitiin tiukkaa äänestystä eduskunnassa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti