sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Jokerit - SKA Pietari, 3-1 (1-0,1-0,1-1-) Hartwall Arena 20.11.2014

Mikäli vielä oikein muistan, minun, poikani Timon ja pojanpoikani Laurin lisäksi otsikon jääkiekko-ottelua oli katsomassa 13.436 katsojaa.

KHL-ottelu alkoi arvokkaasti molempien maiden kansallislauluilla. Live-esilaulajat + katsojat kykynsä/tunteensa mukaisesti - hyvä niin.

Mutta olihan ottelu!

Kyllä täytyy tunnustaa, että tällaista minuntyyppistä malaispoikaa meno välillä jo hiukan hirvitti.

Oli alussa "tehostepommien tussahtelua", jatkossa valoshowta, musiikkia, tanssinketkutusta, meteliä - tosiaankin meteliä, sillä showkuulutuksen innoittamana katsojat ylsivät 120 db tasoon.
Minulla oli kyllä Earit mukana, mutta en ottelun tiimellyksessä kehdannut pistää niitä korviini. Varmaan kuulosuojaimet olisivat jo olleet hätävarjelun liiottelua...

Sain asiaan kuuluvaa ammattimaista ohjeistusta pelin kulusta viereltäni Laurilta ja Timolta.

Kyllä ottelussa oli panosta. Sen näki molempin joukkueiden otteissa. Kotiyleisön, nimenomaan ns. fanikatsomon hampaisiin joutui SKA Pietarin supertähti Ilja Kovaltshuk. 

Superhyvä ja hyperkallis pelaaja, mutta hän on myös tunnettu siitä, että henkilökohtaiset epäonnistumiset näkyvät turhautumisena.
Niin kävi tälläkin kerralla - Ilja Kovatshukin pää ei kestänyt, pinna paloi ja hänet ajettiin kolmannen erän loppupuolella niin sanotusti suihkuun. Peli oli jo siinä vaiheessa ratkennut.

Minut yllätti Hartwall Arenan toiminnan tehokkuus. Totta kai tungosta oli, mutta ihmiset käyttäytyivät sivistyneesti, ainakaan itse en nähnyt kahinoita muualla kuin kaukalossa. Samoin pelin päätyttyä valtavan automäärän purkautuminen parkkialueilta sujui yllättävät nopeasti ja rauhallisesti. Toki onhan sitäkin ehditty aika monta kertaa jo harjoitella.

Lue myös alla oleva lainateksti:


Kovaltshukille luvassa mieletön palkka KHL:ssä - maailman parhaiten palkattu kiekkoilija

Perjantai 12.7.2013 klo 08.15

  
Venäläisten Sports Express ja Sovietskij Sport -lehtien mukaan NHL-uransa lopettanut Ilja Kovaltshuk olisi siirtymässä KHL:ään ja Jukka Jalosen valmentamaan SKA Pietariin.
Venäläislähteiden mukaan Ilja Kovaltshukista olisi tulossa maailman parhaiten palkattu jääkiekkoilija.
Venäläislähteiden mukaan Ilja Kovaltshukista olisi tulossa maailman parhaiten palkattu jääkiekkoilija. (AP)

Sovietskij Sportin Pavel Lysenkovin mukaan Kovaltshuk saattaisi saada SKA:ssa 15-20 miljoonan dollarin (noin 11,4-15,2 miljoonan euron) vuosipalkan.Samalla hänestä olisi tulossa maailman parhaiten palkattu kiekkoilija.
Näin hänestä tulisi maailman parhaiten palkattu kiekkoilija. NHL:ssä kovinta vuosipalkkaa saa kaudella 2013-14 puolustaja Shea Weber, joka tienaa kyseisellä kaudella 14 miljoonaa dollaria (noin 10,7 miljoonaa euroa). Kyseessä on siis kuitenkin vain yhden kauden tienestit. Kun tarkastellaan Weberin keskimääräisiä vuosiansioita koko sopimuksen ajalta, hän tienaa kaudessa 7,857 miljoonaa dollaria (noin 6 miljoonaa euroa).
KHL:n nimekkäin supertähtiAleksandr Radulov tienaa yhdeksän miljoonaa dollaria (noin 6,8 miljoonaa euroa) kaudessa.
Kovaltshukin sopimuksen uskotaan olevan niin sanotusti etupainotteinen. Hän siis saisi sopimuksen ensimmäisinä vuosina suurempaa palkkaa kuin myöhempinä vuosina.

Kovaltshuk ilmoitti lopettavansa uransa NHL:ssä myöhään torstai-iltana.Lysenkovin mukaan SKA Pietari olisi halunnut julkistaa Kovaltshukin sopimuksen jo torstaina, mutta NHL ei saanut virallisia papereita kyllin nopeasti kuntoon.
Kovaltshuk on läheinen ystävä SKA Pietarin varapresidentti Roman Rotenbergin kanssa. Rotenberg on yksi Hartwall Areenan uusista omistajista.

IL

Jukka Jalonen ulos Pietarin SKA:sta - tuttu venäläisnimi tilalle

KHL | 04.04.2014 17:44

KHL-seura Pietarin SKA tiedotti perjantaina erottaneensa suomalaisvalmentaja Jukka Jalosen. Sopimuskautta jäi jäljelle vain kuukausi.
Jukka Jalonen on vapautettu Pietarin SKA:n päävalmentajan tehtävistä vain kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Suurella budjetilla kasattu joukkue putosi tänä keväänä KHL:n läntisen konferenssin välierävaiheessa Lokomotiv Jaroslavlille voitoin 4-2.
Koko seuran valmennus ja urheilujohto sai kenkää. Irtisanottujen joukossa ovat muun muassa pelaajasopimuksista vastanneet urheilutoimenjohtajat Aleksei Kasatonov ja Andrei Totsiški, sekä suomalainen apuvalmentaja Jussi Parkkila.
Uusi päävalmentaja on Venäjän maajoukkuettakin johtanut Vjatšeslav Bykov. Hänen alaisuudessaan Venäjä voitti MM-kultaa vuonna 2009. Bykov erotettiin kyseisestä virasta MM-kisojen 2011 jälkeen.
Potku-uutinen tarkoitti samalla, että Ari-Pekka Selin on toistaiseksi ainoa suomalaispäävalmentaja KHL:ssä, jota ei ole irtisanottu missään vaiheessa. Hannu JortikkaPekka RautakallioPetri MatikainenKai SuikkanenRaimo SummanenKari Heikkilä ja Kari Jalonen ovat kaikki joutuneet vähintään kertaalleen kilometritehtaalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti