Olen seurannut "salaisten" ammattijärjestöneuvottelujen etenemistä, joissa nimenomaan keskusjärjestöjen SAK:n ja Sttk:n puheenjohtajat noin kahdenkymmenen liittotason puheenjohtajan tavoin ovat "liekeissä"...
Media tarjoaa Akavalle tulevaisuudessa ns. Mopen osaa, mikäli ei lähde mukaan yhteiseen rintamaan.
Ammattijärjestökenttä on elänyt aikaisemminkin, elää nyt ja elää vielä tulevaisuudessakin...
Mitkä seikat ratkaisevat työssä olevan henkilön, työyhteisön jopa ammattiliitonkin järjestäytymisen?
Siirryn ajatuksissa 1970-luvun alkupuolelle...
Valmistuttuani lyhyen teollisuusrupeaman jälkeen siirryin opetustehtäviin ammatilliselle sektorille, ammattikouluun toimien myös tuntiopettajana teknillisen koulun puolella.
Olin 1960-luvulla ollut järjestäytyneenä SAK-laiseen Paperiliittoon, opiskeluaikana Insinööriliiton opiskelijajärjestöön ja valmistuttuani Insinööriliittoon.
Todettakoon, että Insinööriliitto oli aiemmin käynyt kädenvääntöä Sttk:n ja Akavan välillä. Valinta päätyi siihen maailman aikaan Akavaan.
Mentyäni töihin ammattikouluun totesin, että silloin jotakuinkin kaikki opettajat kuuluivat TVK-laiseen AOL:oon. Niin minäkin aluksi...
Silloisessa AOL:ssa pääasiassa ammattiaineiden opettajina toimivat insinöörit, maisterit, diplomi-insinöörit, jne. eivät kokeneet etujensa tulevan riittävän hyvin hoidetuiksi työnopettaja-, ammatinopettaja- ja yleisaineopettajaympäristössä.
Epäoikeudenmukaisuus kulminoitui 1970-luvun puolenvälin AOL:n työnopettajien jaoston virallisiin lausuntoihin.
He antoivat ymmärtää, että työnopettajat, silloin pääasiassa teknikot, rakennusmestarit kykenevät opettamaan kaikki tekniikan osa-alueen ammatilliset osa-alueet = varsinaisen työnopetuksen lisäksi myös ammattiaineiden opetuksen.
Ehkä työnantajalla ei ollut täysin samanlaista näkemystä asiasta, mutta monille insinööreille em. näkemykset olivat viimeinen pisara.
Lähdettiin hakemaan joukolla uusia järjestäytymis- ja vaikutuskanavia > syntyi Ammattioppilaitosten Insinöörit AOI ry, joka liittyi Insinööriliittoon ja sitä kautta Akavaan.
Elettiin 1970-luvun puolta väliä, jonka muistan erittäin hyvin, koska se oli ninunkin jokapäiväistä elämää, olin aktiivisesti itsekin "barrikaadeilla". "Järjestösota" ammatillisella sektorilla oli syttynyt ja sitä jatkui aina 1990-luvun puoleen väliin saakka toisin sanoen noin 20 vuotta...
!990-luvun puolessa välissä Insinööriliiton ja Opetusalan Ammattijärjetyö OAJ ry:n kanssa syntyi sopimus opetustehtävissä työskentelevien insinöörien järjestäytymisestä, puhuttiin eräänlaisesta kaksoisjäsenyydestä. Käytännössä kaikki ei mennyt sopimuksen hengen mukaisesti - valitettavasti.
No joka tapauksessa todettakoon, että minä olin AOI ry:n viimeinen puheenjohtaja ja Tekniikan Opettajat TOP ry:n ensimmäinen puheenjohtaja (AOI >TOP).
Sittemmin olin mukana Akava/OAJ/AOO-hallitusjäsenenä muutaman kauden ja sitä kautta mm. Opettaja-lehden toimitusneuvostossa, joidenkin mielestä kukaties liiankin pitkään, olin kuulemma toimitusneuvoston "Kekkonen"...
Miksi tämän vaivauduin muistelemaan? Siksi, että taas rytisee ja aika lailla toisella tavalla kuin meidän pienissä kuvioissa aikanaan.
Mielestäni Akavaa yritetään ajaa nurkkaan, eräänlaiseen paitsioon. Eihän se sentään näin onneksi mene.
Minulla on jopa tunne, että Akavan viime aikojen kohtalaisen aktiivinen, tiitterä ammattijärjestöpolitiikka on alkanut hermostuttaa muita keskusjärjestöaktiiveja.
SAK:n ja Sttk:n edunvalvontapolitiikka ei välttämättä ole ainakaan aikaisemmin ollut Akavan päälinjojen mukaista, tuskin on jatkossakaan.
Nimenomaan koulutuspohja, ansiotaso ja viime aikoina eläkeratkaisut ovat olleet "hiekkajyvänä, väliillä jopa kivenä kengässä" hiertämässä ratkaisuja viimekädessä tehtäessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti