lauantai 1. marraskuuta 2014

Palvelurakennemuutos Suomessa lähivuosina...

Katselin kauan sitten televisio-ohjelman, jossa viljeltiin tiuhaan otsikon sanaa jälkiosana käsitteestä kunta- ja palvelurakennemuutos.

Ohjelma toi selkeästi ja yksiselitteisesti esiin sen äärimmäisen kustannussäästöhakuisen tavan, jolla me ikääntyviä, jo ikääntyneitä ihmisiä; vanhuksiamme kohtelemme – väliin suorastaan pompottelemme.

Vanhuksemme ovat ikään kuin eräänlaisia talouspelin nappuloita, joita siirrellään paikasta toiseen näppärän kustannustehokkaasti.
Murheellisinta usein on se, että he eivätkä heidän omaisetkaan pääse vaikuttamaan vanhuksia koskeviin päätöksiin.  Muun muassa kyseisessä ohjelmassa vanhukset ja heidän omaisensa joutuivat jälkijunassa toteamaan heitä koskevat päätökset…

Aiheeseen liittyvänä on pidetty ansiokkaita esitelmiä ja painettu erilaisia julkaisuja.

Muun muassa professori Marja Vaarama Lapin yliopisto13.6.2007 Väki vanhenee – entä
tulevaisuuden palvelujärjestelmä?

Seuraavassa kaksi nettilainauskohtaa edellisestä, laajasta aineistosta:

Tuntematon tulevaisuus
Tulevaisuutta ei voi ennustaa mutta sitä voi ennakoida ja siten varautua siihen
Tulevaisuus ei vain tapahdu meille, me vaikutamme itse siihen, millainen se on
Tämän päivän päätökset tärkeitä, sillä ne kantavat hedelmää huomenna

Demokratiassa päätökset tehdään yhdessä niin, että myös kansalaiset osallistuvat niihin, muut ratkaisut eivät ole kestäviä

Nimenomaan tuon viimeisen kohdan yli kävellään kengänkannat tehokkaasti kopisten…

Palvelurakennemuutos ja ikäihmisten palvelut
Keskeistä on, miten uudistusta missäkin toteutetaan palvelurakenneuudistus antaa vain puitteet, pakottaa yhteistyöhön ja voimien yhdistämiseen
Olennaista on yleisen hyvinvointipolitiikan tuleva kehitys ja sen vaikutus ikääntyneiden asemaan
Palvelujen osalta on tärkeää, että peruspalvelut ovat lähellä ja helposti saatavilla ja erikoispalveluihin pääsy on turvattu
Ikääntyneet huomioonottava palvelurakenneuudistus edellyttää tietoon perustuvia suunnitelmia ja toimia,
jotka lähtevät ikäihmisten ja heidän perheidensä, ei järjestelmän tarpeista

Tuottavuuden sijasta huomio vaikuttavuuteen

Nimenomaan tuo viimeinen kohta valitettavasti painottuu nykyaikana liikaa tuottavuuteen vaikuttavuuden kustannuksella…

Meillä täytyy olla tulevaisuudessa varaa arvokkaaseen, elämää ylläpitäviin olosuhteisiin eikä antaa romahduttaa säästöinnossa vanhuksiemme kokonaisvaltaista olemusta, sillä se vasta kalliiksi tulee… 

Mielestäni yksi elämän perusperiaatteista on se, että ihmisellä – kenellä tahansa ja milloin tahansa – pitää olla mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin päätöksiin. Varsinkin elämän juoksuradan kalkkiviivoilla.

Toki ymmärrän, että on tilanteita, joissa on pakko tehdä meitä koskevia päätöksiä meitä kuulematta. Silloin todennäköisesti ihminen on autuaan tietämätön omasta tilastaan – onneksi näin…




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti