torstai 6. marraskuuta 2014

Uusi taskukalenteri - mahtavaa!

En kerta kaikkiaan voi olla innostumatta vuodesta, vuosikymmenestä toiseen uuden taskukalenterin saapumisesta postilaatikkoon!

Juuri tänään sain Insinööriliiton uuden kalenterin vuodelle 2015 lisätekstein Parempaan työpäivään.. Aikaisemmin työssä ollessani kalenteri tuli myös OAJ:n taholta...

Kalenterin kannessa aistin salkkua vasemmassa kädessä kantavan miespuolisen insinöörin tasapainottelevan trapestilla. Näin varmaan realilimaailmassa työelämässä on tilanne.

Itse olen ollut jo yli kuusi vuotta eläkkeellä. Miksi jaksan innostua uudesta taskukalenterista? 

Siksi, että revin käytössäni olevasta taskukalenterista menneet viikot. En siltä osin muistele menneitä. Loppuvuodesta henkilökohtainen taskukalenterini on varsin ohut. Tosin pöytäkalenterissani ovat tärkeimmät tapahtumat, jotka olen säilyttänyt ja niistä on ollut useastikin hyötyä. Pöytäkalenterini olen toistaiseksi säilyttänyt.

Monet käyttävät pöytätietokoneissa, kannettavissa, tableteissa ja älykännyköissä olevia kalenterimahdollisuuksia. Itse en ole niitä ottanut vielä käyttöön...

Toistaiseksi minulle on riittänyt perinteinen paperikalenterivaihtoehto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti