maanantai 10. marraskuuta 2014

Miksi, tosiaankin miksi...

Moni minun blogitekstieni lukija saattaa oikeutetusti ihmetellä, miksi jaksan kirjoittaa toistamiseen aiheesta Talvivaara.

Avaan asiaa jonkin verran...

Olen hiukan tutustunut taustoihini Pyykkö, Pyykkönen ja Pyykönen sukuseura ry:n sivujen kautta. Tietoa löytyy tällä hetkellä jo aika lailla osoitteesta www.pyykko.fi

Olen taustoiltani Kainuun Pyykkösiä. Isoisäni Aukusti Pyykkö(nen) synt. 24.10.1870 Kuhmo, Jonkeri muutti Kemiin vuonna 1893. Kemiin muutti suunnilleen samoihin aikoihin useitakin
Pyykkösiä Kainuusta...

He ovat muuttaneet Kainuusta tänne Perämeren pohjukkaan työn perässä - toisaalta hyvä niin, sillä jos näin ei aikanaan olisi tapahtunut, minäkään en tätä tekstiä kirjoittelisi... 

Olen itsekin perheeni kanssa joutunut liikkumaan opiskelun ja työn perässä. Teimme yhteensä noin 13 vuoden "etelänkeikan" 1960-1980-luvulla. Saavuimme takaisin Kemiin elokuussa 1981 paikalle, jossa isoisäni viljeli aikanaan maata ja jossa vanhempani sittemmin asuivat.

Talvivaaran kaivoksen toiminta on työllistänyt paljon kainuulaisia, jotka ovat perustaneet perheensä, koko elämänsä myös tulevaisuutensa kyseisen toiminnan varaan.

Mielestäni on kohtuutonta, että lähes puolen vuosisadan malmivarat jätettäisiin hyödyntämättä juuri nyt, kun uusi prosessitekniikka on saatu toimimaan, vesitasapainot saatu siedettävästi hallintaan, jne. ...

Talvivaarassa on maksettu kalliit oppirahat. Virheitä on kiistatta tehty mutta kuitenkin...

Jaksan luottaa ja uskoa, että toiminta jatkuu ja ettei Kainuusta lähde ympäri Suomea taas kerran ihmisiä liikkeelle sankoin joukoin työn perässä.

Pieni historiapätkä "sukusivuiltamme":


Kainuun Pyykköset

Pyykkösten ensimmäinen tunnettu asuinpaikka on Oulujärven etelärannalla oleva Koutaniemi ja siellä Toukanlampi. Saman niminen saari on Oulujärvessä. Samassa kohden on vieläkin talo kartassa nimeltä Pyykkölä ja vieressä lampi nimeltä Pyykkölänlampi. Täällä löytyy 1600-luvun kartoista useita Pyykkölöitä. Samat talot löytyvät veroluetteloista. Kirjoitustapa vain vaihtelee alkuaikoina kirjoittajan ja käsialan mukaan.
Kainuun Pyykköset voivat mahdollisesti olla kahden veljeksen jälkeläisiä.  Paavon ja  Matin, Paavo Paavonp.Pyykön s. n. 1550 poikia.
Mitään kirjallista todistetta ei ole löytynyt sille että Matti olisi Utajärven Ahmakselta. Mutta Dna tiedot todentavat sen että tällä sukuhaaralla on yhteinen esi-isä Ahmaksen Paavo Pyykön. s. n. 1520 haaran kanssa. Kainuun haaraan kuuluu dnatutkimuksen mukaan Juuan Esko Pyykön jälkeläiset, joka voi olla sama kuin alla Mattsin perheessä mainittu Eerik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti