maanantai 27. heinäkuuta 2015

Todellinen säästöaamupäivä tänään maanataina 27.07.2015...

Tuskin moniakaan lukijoistani kiinnostaa, mitä olen mm. tänään aamupäivän aikana tehnyt, mutta kirjoittelenpa ne taas tähän tekstiini osittain itselleni muistiin, jos tekemisiään tulee myöhäisemmässä vaiheessa tarkastelleeksi.

Toisaalta oletan, että joku lukijoistani saattaa saada aidosti säästövinkin tekstistäni...

Mahdollisesti olen kertonut, että takkahuoneemme ovesta > sisäovesta katkesi, oikeastaan murtui juuresta ovenkahva vajaa pari viikkoa sitten.
Kyseinen ovi on ollut vaihtolistalla useaan otteeseen varmaan jo viidentoista vuoden aikana.
Miksi?
Siksi, että siitä on kuljettu aika monta kertaa vuodesta 1982 alkaen, käyttö luonnollisesti näkyy. Se on kertaalleen osittain maalattu tumman ruskeaksi. Kyseinen väri ei kieltämättä ole aivan nykyaikaa.
Kysymyksessä on siis ovityyppi, jossa on sisäovi ja ulko-ovi > niin sanottu parvekeovi.

Kahvan katkeaminen oli minulle kimmoke käydä kyselemässä uuden, nykyaikaisen oven hintoja rautakaupasta asennuksineen. 
Hintahaarukka tuntui olevan 600-1.200 euron välillä - halvimmillaan. Jätin asian "hautumaan", toki olin jo aiemminkin asiaa alustavasti tutkiskellut.

Vaimoni totesi suunnilleen viikko sitten: " Minä voin kyllä oven maalata, sillä ihan käyttökelpoinen ovihan se muutoin on."

Se ratkaisi koko oviasian. 

Minä lupasin hänelle leikillisesti 200 euro "stipendin" maalausurakasta ja lupasin hankkia uuden ja/tai käytetyn ovenkahvan.

Kerroin eilen, että lähden tänään aamusella käymään Monitarmon "myymälässä" Ritikassa.
Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että lastasin varastorakennuksemme autotallista  - vaimoni toivomuksesta - siellä pitkään lojuneet kaksi polkupyörää ja lähdin kaupanhierontaan Monitarmon nuortenmiesten kanssa.
Ajoin portista sisään ja minut otti kohteliaasti vastaan kaksi nuortamiestä. Kerroin asiasiani.

Minulla oli malliksi entinen ovenkahva - teimme vaihtokaupan: Annoin kaksi polkupyörää ja sain vastikkeeksi kaksi ovenkahvaa - ei paha. Todellista "oravannahkakauppaa"!

"Seppäsin" ovenkahvan paikoilleen sahattuani ensin terästapista noin 7 mm pätkän pois.

Homma toimii eli sisäoven saa taas kiinni molemmin puolin. Suojaläpysköjen ruuvit uusin sitten joskus. Kävin ne aamulla ostamassa Kemin Lukkopalvelusta, eivät olleet hinnankiroissa > yhteensä 2 euroa 40 senttiä. 

Vaimoni esitteli jo päivällä mahdollisia värivaihtoehtoja. Varmaan ovi listoineen saa uuden värin/värit lähiviikkojen aikana - hyvä niin. 

Minulla oli siis todellinen säästöaamupäivä...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti