Katselin pitkästä aikaa vanhoja tekstejäni.Suomi on monenkirjavan lupamenettelyn suurvalta.
Joskus kuitenkin oikaistaan reippaan puoleisesti...
Vanha tekstini takavuosilta:
SUOMI(KO) OIKEUSVALTIO? JA PASKAT! JUTUSTELUA MARKETIN KASSAJONOSSA...
En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi
mieshenkilöä, toinen elämänsä kevättä elävä vajaa nelikymppinen ja toinen virkeän oloinen
harmaahapsi - taisivat olla jutuista päätellen poika ja isä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi
tontilla tapahtuneesta luvattomasta pihakoivun kaatamisesta ja siihen liittyvästä prosessista.
Koko tapahtumasarja oli kestänyt kaiken kaikkiaan toista vuotta…
Osa 1.
”Olenko kertonut Sinulle Matti, että tontiltamme kaadettiin luvatta komea, haaroittunut yli
kolmekymmentä vuotta vanha pihakoivu? Minun ja äitisi silmäterä, jota olemme nimenomaan
seuranneet viime vuosina kevään kääntyessä kesäksi. Fotosynteesi jyrähti aina keväällä
komeasti käyntiin ykköspuussamme, juuri siinä pihakoivussamme!” vanhempi miehistä, Kalleisä
totesi.
”No eipähän tuosta ole ollut aikaisemmin puhetta, miten niin luvatta? Kuka sen kaatoi?”
nuorempi miehistä, Matti kysyi. Hänen äänestään oli aistittavissa hienoinen epäilys, eihän
tontilta luvatta pihakoivuja sentään nyky-Suomessa kaadeta…
”Taidat epäillä Matti? Se on kuule taivahan tosi, että tontillemme tunkeuduttiin nostamalla
raja-aitaelementti pois, pihakoivu kaadettiin moottorisahalla kumoon, koivu pätkittiin ja vietiin
pois! Pihakoivumme varastettiin! Jäljelle ei jäänyt muuta kuin muutama vaaksan mittainen,
kuivunut oksa.” Kalle-isä äänekkäästi valisti poikaansa.
”Kuka sen teki ja millä luvalla, jos ei Sinun?” Kalle edelleen penäsi vastausta...
”Juttelin naapurissa olevan kerrostalon niin sanotun talonmiehen ja piha-aktiivisen
naisasukkaan kanssa edellisen vuoden Vapun jälkeen rajan läheisyydessä olevan/olleen
pihakoivun oksien katkaisemisesta. Oksat kasvaessaan olisivat saattaneet vaurioittaa
lipputangossa silloin tällöin liehuvaa Suomen lippua. Koska minulla ei ollut riittävän pitkiä
tikkaita eikä näillä lukemilla enää puissa kiipeillä kuin poikasena, pyysin heitä hankkimaan
palokunnan tikasauton.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on siellä päätyönään aikaa
kuluttamassa. Tikasauton avustuksella oksat on näppärästi katkaistavissa. Annoin siis luvan
parin kolmen koivunoksan katkaisemiseen sekä rajan läheisyydessä olevan männynoksan
katkaisemiseen, koska se krahnasi pihalampun kuupaa. Krahnaa muuten edelleenkin!”
Kalle
perusteellisesti selvitti asiaa pojalleen hiukan poskenpäät jo punoittaen.
”Muutama päivä keskustelun jälkeen pihakoivumme oli poissa! Voit uskoa, että olin kuin
puulla päähän lyötynä. Oli ilta mutta otin välittömästi yhteyttä puhelimitse ja sähköpostin
välityksellä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan, isännöitsijään ja kyseiseen niin sanottuun
talonmieheen.
Tapasin myös vaimoni kanssa edellä mainitun piha-aktiivien naisasukkaan,
joka sopersi kauhuissaan, että eihän näin ollut puhetta. Oksien karsimisesta hänenkin
mielestä – siinä vaiheessa – oli vain ollut puhetta aikaisemmissa keskusteluissamme.” Kalle
selosti asiaa…
”Mutta kuka sen teki? Eikö hän edes tullut kyselemään asiaa ennen puun kaatamista? Eihän
edes omalta tontilta, puhumatta rajan pinnasta saa ilman rakennusviranomaisten lupaa puita
kaadella! Täytyyhän isännöitsijäänkin asiasta tietää!” Matti edelleen totesi.
”Ei voi olla totta! Ei
todellakaan voi olla totta! Ei kai kukaan vieras voi tulla pihakoivuja luvatta ja kyselemättä
kaatamaan? Onhan Suomi sentään oikeusvaltio, jossa lait ja asetukset toimivat ja niitä
kunnioitetaan! Kai Sinä teit asiasta rikosilmoituksen, vähintäänkin korvausvaatimuksen?” Matti
sanoi selvästi kiihtyen tilanteesta.
”Ja paskat!” Kalle-pappa tuhahti. ”Täällä näyttää saavan huseerata miten ja mitä tahansa!
En
tehnyt – ainakaan vielä rikosilmoitusta – korvausvaatimuksen kylläkin tarkistettuani
ammattijärjestöstäni oikeusturvavakuutuksen ja keskusteltuani asiasta asianajajan kanssa.
Asianajaja teki miniarvion puun kaatamisen korvauksista.”
”Ison, yli kolmekymmentä vuotta vanhan pihakoivun hinta on minun arvioni mukaan noin
kymppitonni. Toinen vaihtoehto olisi ollut uuden puun paikalleen istuttaminen, josta selviää
huomattavasti halvemmalla. Tähän viime mainittuun perustui asianajajan hinta-arvio. Tein
asiasta korvauskanteen, koska niin sanottu talonmies väitti, että olin antanut hänelle luvan
puun kaatamiseen.” Kalle totesi.
”Entä sitten, olihan keskusteluissa paikalla mainitsemasi piha-aktiivinen naisihminen, kai hän
pysyi alkuperäisessä näkemyksessään?” tiedusteli Matti…
”Niinpä! Vaikka hän oli asianajajalleni kahteen kertaan puhelimessa todennut, että vain
pihakoivun oksien katkaisemisesta on ollut puhetta eikä hän ole kuullut tarkoin minun ja niin
sanotun talonmiehen keskusteluja tarkkaan. Häntä on todennäköisesti uhkailtu, vähintäänkin
ankarasti painostettu ilmeisesti em. niin sanotun talonmiehen taholta. Hän saattaisi
käräjäsalissa väärän valan uhallakin kertoa aivan mitä tahansa. Tällaisen tiedon sain
asianajajaltani.” Kalle totesi hiukan alakuloisena…
Osa 2.
”Miten on mahdollista, että henkilö on kaksi kertaa puhelimessa sanonut, että lupaa koivun
kaatamiseen ei ole ollut, niin nyt on toinen ääni kellossa? Olihan hän ilmaissut asian myös
talossa asuvalle toiselle naisasukkaalle ja äidille heti puun kaatamisen paljastuttua, että et ole
antanut lupaa puun kaatamiseen vaan oksien katkaisemiseen.” Matti ihmetteli.
”Kuule kaikki on nykymaailmassa mahdollista. Oikeudessakin saa kuulemma estottomasti
valehdella! Näin minua on viime aikoina asianajajani valistanut. Näytöillä ja vain näytöillä on
merkitystä. Jos niin sanottu päätodistaja on muuttanut mielensä, tullut toisiin ajatuksiin
uhkailun ja painostuksen myötä, niin kyllä on epävarmaa lähteä käräjäsaliin.
Siellä voi
tapahtua aivan mitä tahansa selvässäkin tapauksessa. Vastapuolen asianajaja on ehdottanut
sovintoa: maksavat puolet vaaditusta, minimaalisesta korvaussummasta ja asianajajakulut
kumpikin osapuoli hoitaa itse.” selosti Kalle.
”Vai että sovintoa! Et kai aio siihen suostua? Sehän merkitsee sitä, myönnät antaneesi luvan
pihakoivunne kaatamiseen!” Matti ihmetteli.
”Niin, itse menisin tämän prosessin kyllä loppuun saakka, mutta niin kuin sanoin, päätodistaja
eli paikalla ollut piha-aktiivinen naishenkilö saattaa puhua oikeudessa mitä tahansa = myös
estottomasti valehdella! Silloin on kuule vitsit vähissä ja tämä juttu alkaa maksaa maltaita!
Perkele! Meidän pihakoivumme on kuule luvatta kaadettu ja me joutuisimme siitä
maksamaan! Saatana! Sitä en kuule enää sulattaisi!” Kalle suorastaan huusi kassajonossa…
”Saapa nähdä, mitä tämä lysti loppujen lopuksi vielä maksaa, kun saan asianajajan lasku…”
Kalle vielä lisäsi.
”No mennään hakemaan ainakin taskurahoja pelitötteröiltä! Saadaan vähän taskunpohjalle
kolikoita, etteivät koirat kuseskele ulkona kintuille!” ehdotti Matti katsellen hedelmäpelin
suuntaan.
"Mennään, niin saadaan muuta järjellistä ajattelemista!” sanoi Kalle hiukan rauhoittuen ja he
poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhälläkin tungosta.
Kuunteluterveisin
Aki Pyykkö
Kemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti