maanantai 13. heinäkuuta 2015

Niin kuin kirjoitettu, Rehn on pelimies...

Nyt jos olisi irtorahaa, saattaisi olla aiheellista ostaa tolokun nippu Fortumin pörssiosakkeita...


Suora nettilainaus Kappalehdestä hiukan tuunattuna:


Fortum-kortti pilkottaa Rehnin hihasta

Fennovoiman selvitys potee ulkonaliikkumiskieltoa Olli Rehnin pöytälaatikossa.”
Fennovoiman tarinan viimeaikaisissa käänteissä on salaliittoteorian ainekset. Pelin hihaan piilotettu kortti on Fortumin rooli ydivoimalan omistajana.
Fortum neuvottelee edelleen venäläisen energiayhtiö TGC-1:n omistusjärjestelyistä venäläisten Gazpromin ja Rosatomin kanssa. Fortum haluaa TGC-1:n vesivoimaliiketoiminnan pääomistajaksi.
Neuvottelut ovat kangerrelleet, joten Fortum korotti pelin panoksia. Kesäkuun 24. päivä Fortum ilmoitti, ettei se toistaiseksi lähde mukaan Fennovoimaan. Ilman Fortumin mukaantuloa koko ydinvoimalahanke on vaarassa.
Hankkeen kariutuessa suurimmat häviäjät ovat Rosatom ja Gazprom, jotka ovat, kuinka ollakaan, osapuolena neuvoteltaessa venäjän vesivoimasta.
TGC-1-järjestelyn myötä Fortumin vesivoimakapasiteetti kasvaisi 60 prosentilla. Vesivoiman osuus Fortumin koko energiantuotannosta kasvaisi kolmanneksesta yli 40 prosenttiin.
Jos Fortum ei saa vesivoimaansa, venäläiset eivät saa ydinvoimalakauppaa ja sen mukana tulevaa käyntikorttia lännen energiamarkkinoille.
Kroatiasta ilmestynyt uusi omistajaehdokas Migrit Solarna Energija kärsii uskottavuuden puutteesta. Sitä vain lisää Fennovoiman yhtiöstä antaman omistusselvityksen salaaminen julkisuudelta.

Kroatilaiset tulisivat voimalan kolmanneksi suurimmaksi omistajaksi ”eurooppalaisen pankin” ja ”juutalaisyhteisön” rahoituksella.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) on aloittanut selvitystyön Migrit Solarna Energijan omistajataustoista. Salaliittoteorian mukaan selvittely voi kestää pitkäänkin, koska Fennovoiman toimittama paperi potee ulkonaliikkumiskieltoa Rehnin pöytälaatikossa.
Samaan aikaan Fortum jatkaa kädenvääntöä venäläisestä vesivoimasta. Fortumin väliaikainen toimitusjohtaja Timo Karttinen on sanonut, että neuvottelut TGC-1:n kanssa ”vievät oman aikansa.”
Kun tarpeeksi neuvotellaan ja selvitellään, Fortum voi saada haluamansa vesivoiman venäjältä ja ryhtyy sitten Fennovoiman omistajaksi noin 15 prosentin osuudella, kuten alkuperäinen suunnitelma oli.
Kroatialainen Migrit Solarna Energija voisi silloin vetäytyä vähin äänin muiden hankkeidensa pariin.
Elinkeinoministeri Rehn sanoi keskiviikkona Ylellä, että kroatialaisomistajan taustojen selvitys on edelleen käynnissä ja asiasta on pyydetty lisäselvityksiä.
”Jos selvitystyön aikana tulee uusia sitoutuneita omistajia mukaan, kuten Fortum, ne voidaan ottaa harkinnassa huomioon”, Rehn sanoi.
Melko läpinäkyvästi Rehn lähetti samalla terveisiä neuvottelijoille Venäjälle.
”Toivon, että neuvottelut etenevät. Siinä on Venäjän poliittinen johto aika keskeisessä asemassa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti