maanantai 27. heinäkuuta 2015

Suomessa on yksi puheenaihe kerrallaan...



Politiikka  | 

Irti monikulttuurista? – PS:n puolueohjelma ja Immosen teksti vertailussa

Olli Immosen paatoksellinen retoriikka sai puoluetovereitakin älähtämään, mutta kohukirjoituksen henki on lähellä perussuomalaisten puolueohjelmaa.



Immosen FB sivu ja Perussuomalaisten maahantulo politiikka.
Otteet Olli Immosen Facebook-sivusta ja perussuomalaisten puolueohjelmasta. Kuva: Yle

Vaikka perussuomalaiset mielipiteet puoluetoveri Olli Immosen kohukirjoitukseen vaihtelevat tuomitsevasta kannustavaan, jäsenet joka tapauksessa edustavat samaa virallista puolueohjelmaa.
Immonen unelmoi tekstissään vahvasta ja yhtenäisestä kansakunnasta, joka voittaa "painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi".
Näin sanotaan puolestaan perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa 2015:
"Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita."
– Immosen yleiselle ajattelutavalle löytyy ohjelmasta tukea, sanoo linjauksiin tutustunut politiikan tutkija Mari K. Niemi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Kahdeksansivuinen maahanmuuttopoliittinen ohjelma on siitä ainutlaatuinen, että millään muulla eduskuntapuolueella ei ole vastaavaa ainakaan samassa laajuudessa.

Omillaan pärjäävät tervetulleita

Perussuomalaisten puolueohjelmassa toivotetaan kyllä tervetulleiksi omillaan pärjäävät maahantulijat, sillä "Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla".
Muutkin puolueet seurailevat, jos äänestäjien kannat jyrkkenevät.
– Mari K. Niemi
Mutta lailla pitää kuitenkin "ehkäistä sellaista muuttoliikettä, josta on taloudellista tai yhteiskunnallista vahinkoa Suomelle. Maahanmuuttopolitiikan pitää perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailmansyleilyyn".
Julkisuudessa on puhuttu perussuomalaisten maahanmuuttokriittisistä ja muusta puolueväestä. Maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa kuuluu ikään kuin kaksi vuorottelevaa ääntä, jyrkkä ja maltillisempi, pohtii tutkija Mari K. Niemi.
– Ensin puhutaan, että maahanmuutto rikkoo, rasittaa ja tekee huonoa. Sitten kuitenkin todetaan, että pitää mahdollistaa hyödyllinen maahanmuutto, sellaistakin on.

Kerjuukielto lakiin, maahanmuutto 90-luvulle

Immosen kirjoituksessa on vihollisia ja taistelutovereita. Puolueohjelma on asiatyylinen, vaikka puhuu kylläkin maahanmuuttokatastrofista.
Puolueohjelman konkreettisia tavoitteita "maahanmuuttokatastrofin" välttämiseksi on useita. Perussuomalaiset muun muassa laskisi nettomaahanmuuton 1990-luvun tasolle, erittelisi eri kansalaisuusryhmille maksetut tuet, kieltäisi kerjäämisen lailla ja mahdollistaisi toistuvasti toimeentulotukia nostavista ulkomaalaisista raportoimisen, jotta heidän oleskelulupansa olisi lakkautettavissa.
Myöskään "tänne vapaaehtoisesti muuttavien ihmisten identiteettiä ja uskonnonharjoittamista" ei pitäisi puolueohjelman mukaan tukea verorahalla.
Vaatimukset perheenyhdistämisen tarkemmista kriteereistä, kehitysyhteistyörahojen leikkaamisesta ja ulkomaalaisopiskelijoiden lukukausimaksuista ovat päässeet aina hallitusohjelmaan asti. Tutkija Niemi sanoo, että vaalijytkyn 2011 jälkeen puhetapa maahanmuutosta on muuttunut muissakin puolueissa.
– Muutkin puolueet seurailevat, jos äänestäjien kannat jyrkkenevät. Monissa maissa populistipuolueiden suurin vaikutus on ollut, että muutkin puolueet miettivät, miten toisivat tällaisia asioita esille eri tavalla.

Immosen "taistelu" oudossa kontekstissa

Tällaisiin järjestöihin liittyy mystiikkaa ja ajatuksia siitä, millaiseen toimintaan niissä on valmiutta.
– Mari K. Niemi
Kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti lauantain vastaisena yönä Facebook-viestin, jossa kutsuu taistelutovereitaan taisteluun vihollisiaan, monikulttuurisuuden kuplassa eläviä vastaan. Immosen tukijat ovat pitäneet kohtuuttomina julkisuudessa tehtyjä johtopäätöksiä vihapuheesta. Taisteluretoriikkaa käytetään milloin huumeita, milloin eliitin valtaa vastaan.

– Taistelun on tulkittu kohdistuvan tässä sellaisia ihmisryhmiä vastaan, joilla on täysi oikeus olla Suomessa. Herää kysymys, miksi parlamentaarikko esittää, että jotkut ihmiset eivät ole tervetulleita, sanoo Niemi.

– Tämä on myös kontekstiasia. Juuri ennen kesälomia Suomen Sisun puheenjohtajana toimiva Immonen esiintyi kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenten kanssa, mistä tuli keskustelua. Tällaisiin järjestöihin liittyy mystiikkaa ja ajatuksia siitä, millaiseen toimintaan niissä on valmiutta.
A-studio jatkaa aiheesta TV1:llä tänään maanantaina klo 21.05. Vieraina Riikka Slunga-Poutsalo, perussuomalaisten kansanedustajat Simon Elo ja Vesa-Matti Saarakkala sekä perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti