lauantai 25. heinäkuuta 2015

Talvivaara - louhinta käynnistynee uudelleen...

Toimin tiedonantajana/tiedonjakajana/välikätenä.

Suora nettilainaus Kauppalehdestä:  


MTV: Valtio salaa Talvivaara-tietoja - ei paljasta konsulttia

MTV:n mukaan TEM salaa Talvivaara-konsultin. KUVA: ANNINA MANNILA/AL
MTV Uutisten mukaan ministeriön salaama konsulttitoimisto kehotti selvityksessään käynnistämään louhinnan uudelleen.
Työ- ja elinkeinoministeriö salaa tiedot konsulttitoimistosta, joka on tehnyt selvityksen Talvivaaran bioliuotusprosessin ongelmien ratkaisemisesta. Näin kertoo MTV Uutiset.
Konsulttitoimisto kehotti selvityksessään käynnistämään louhinnan uudelleen ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi. Eduskunta on myöntänyt konkurssipesälle rahoituksen tätä varten.
Jos louhintaa ei aloiteta, on ministeriöiden Talvivaara-toimiston mukaan mahdollista, että myrkylliset liuokset voivat karata luontoon. Taustalla on bioliuotuskasojen lämmöntuotannon hiipuminen, minkä vuoksi liuoskierrosta ei haihdu vettä entiseen tapaan.
MTV Uutiset kertoo saaneensa harkinnan jälkeen käsiinsä ministeriöiden yhteisen Talvivaara-toimiston puoltavan lausunnon louhintaan tähtäävistä valmisteluista.
Uutisen mukaan asiakirjassa on peitetty selvityksen tehneen konsulttitoimiston nimi sekä arviot louhinnan valmistelun kestosta ja kuluista.
MTV:n mukaan ministeriö perustelee asiaa sillä, että on kuullut asiasta konkurssipesää ja että salaaminen liittyy liikesalaisuuksiin.
Hallitusneuvos Matti Hietanen vastasi MTV:n kysymykseen siitä, eikö veronmaksajien olisi syytä tietää, kenen asiantuntemukseen nojataan taloudellisesti merkittävissä päätöksissä. Hänen vastauksensa oli seuraava:

"Ei tämä ole yhden konsultin näkemyksen varassa. On myös hyväksyttävä se, että asiassa on erilaisia, vastakkaisiakin näkemyksiä ja objektiivisia totuuksia on vaikea löytää. Vasta jälkikäteen voidaan lopulta tarkastella lopputulosta", Hietanen kommentoi MTV:lle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti