Olen aikaisemmin - ties kuinka monta kertaa - kirjoittanut, että en oikein ymmärrä alla olevan kolumnistin tekstejä - aina, toki silloin tällöin...
Olen mahdollisesti myös todennut edesmenneen opettajakollegani sanoin: "Taidan olla hiukan syntymätyhmä, kun jokin teksti ei kolahda minussa."
Alla oleva on ihan sujuvaa suomenkieltä. Siinä kirjoittaja yrittää aidosti sanoa sanottavansa mutta ei...
En millään löydä niin sanotusti pihviä tekstin seassa. Minulla on tunne, että kunnon pihvin asemesta teksti on eräänlaista stroganoffia, jossa on pieniä lihanpaloja siellä sun täällä.
Anteeksi vaan Taneli, yritän seuraavan tekstisi kohdalla skarpata, ryhdistäytyä.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Hyvinvointivaltion kultti tarvitsee uskonpuhdistuksen
Oletteko huomanneet kummallisen ilmiön? Kun joku keksii julkista sektoria paremman tavan tuottaa palvelu, Suomessa on tapana kiireesti sanoa: ”Tätä ei ole tarkoitettu korvaamaan, vaan täydentämään julkisia palveluita”.
Yrittäjät, järjestöt ja kansalaisaktivistit synnyttävät nyt niin paljon fiksuja palveluita ja työtapoja, että hyvinvointivaltion ystävät joutuvat hokemaan tuota varaumaa yhtenään.
Yksityiset päiväkodit eivät korvaa, ne täydentävät julkista palvelua. Saattohoidon vertaistuki ei korvaa, vaan se täydentää julkista palvelua. Älyranneke ei korvaa julkista terveydenhoitoa, vaan – täydentää sitä!
Luin nuorena jonkin aikaa teologiaa. Tekisi mieli laulaa tuo liturgiseen sävelmään. ”Ei korvaamaan, vaan täydentämään.” Siinä on uskontunnustuksen poljento. Täydellistä voi ehkä pikkaisen täydentää, silata ylistyksen kullalla, mutta korvata sitä ei voi.
Anteeksi suoruuteni, mutta milloin tulee hetki, jolloin parempi voi korvata huonomman?
Suurin osa hyvinvoinnista syntyy valtiosta huolimatta. Digitalisaatio kiihdyttää tätä vauhtia. Yhteisörahoitus, avoin data, ravintolapäivät, joukkoistaminen, sosiaaliset yritykset. Uusien yhteiskunnallisten innovaatioiden juju on, että yksilö saa valtuudet toimia. Kerätään verkossa rahaa omalle hankkeellemme! Ollaan oman sairautemme asiantuntijoita ja autetaan toisiamme! Perustetaan ravintola!
Yksilön voiman tunnustava ajattelu on tämän vuosituhannen oivallus. Se tehtiin ensin tietotekniikassa: kannattaa rakentaa systeemi, jota ihmiset voivat itse kehittää. Nippeleihin ei tarvitse mennä ja määräily on turhaa. Ohjelmoinnin maailmasta ajattelutapa levisi ensin yrityksiin, järjestöihin – ja lopulta se tulee julkiselle sektorille. Siellä se tarkoittaa, että valtio rakentaa pelikentän, mutta ruohonleikkuusta, lajien valinnasta ja jaoista vastaamme itse.
Demokratioiden historiassa nämä ovat huikeita muutoksia. Ihmiset ovat kasvamassa aikuisuuteen, hyvinvoinnin kanssaluojiksi valtion kanssa. Mutta vallankumous ahdistaa tekijöitään.
Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun perustajajäsen Pauliina Seppälä pohdiskeli Facebookissa, että digitaalisten toiminnan mahdollisuuksien avaaminen ihmisille voi antaa aseita uusliberaaleille. Joku saattaakin käyttää sitä perustelemaan valtion vetäytymistä hyvinvointivastuusta.
Tunnen sympatiaa Seppälää ja kaikkia vasemmalle kallellaan olevia hienoja aktivisteja kohtaan. Heidän tilanteensa on kauhea. Ihmiset syyllistävät itseään hyvistä teoistaan koska he pelkäävät niiden johtavan ideologiseen pahaan –”uusliberalismiin”, ”hyvinvointivaltion rapautumiseen” tai vastaavaan Ilmestyskirjan näkyyn.
Miten näin on päässyt käymään?
Suomessa ajatellaan, että yhtäläiset palvelut tuottavat oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Palvelut jaetaan pääpiirteissään samanlaisina miljoonille ihmisille. Tälle mallille valtion kanssa tasavertainen, toimintakykyinen ihminen on haaste. Jos yksilöiden teot todistavat tehonsa hyvän tekemisessä, mitä enää kannattaa määrätä ylhäältä? Vastauksia on monia, mutta keskustelu ei ole alkanut. Kuulen vain hämmennystä siitä, että ihmiset ovatkin erilaisia kuin hyvinvointivaltion luojat ajattelivat.
Todistin samanlaisia kriisejä nuorena, kun olin tekemisissä kirkon herätysliikkeiden kanssa. Tiukimmissa yhteisöissä aikuiseksi kasvavat nuoret joutuivat kriisiin. Heidän oli alistuttava uskomaan opin mukaan esimerkiksi seksuaalietiikassa, tai jätettävä liike. Opit eivät enää tuntuneet inhimillisiltä eivätkä oikeudenmukaisilta. Ne eivät edistäneet hyvää elämää.
Hyvinvointivaltio on ajautunut samanlaiseen kriisiin. Sillä on yksi valtava saavutus: se kasvatti kansalaisia, jotka pystyvät keksimään fiksumman systeemin kuin se itse on.
Hyvinvointivaltio tarvitsee uskonpuhdistuksen. Muuten hyvinvointilahkon seuraajien surulliseksi tehtäväksi jää yrittää perustella, miksi järkevämpi, oikeudenmukaisempi ja inhimillisempi systeemi ei saa korvata huonompaa.
Kirjoittaja on toimittaja ja väitöskirjaa tekevä vieraileva tutkija American Universityssa, Washington DC:ssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti