torstai 2. heinäkuuta 2015

Helsinki 1975 Rikkiammuttu sopimus, kannattaa katsoa...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Ulkolinja: Rikkiammuttu sopimus




TV1 torstaina 2.7.2015 klo 22.00 - 23.00, uusinta keskiviikkona 8.7. klo 23.00
Yle Areenassa 30 päivää
Heinä-elokuun vaihteessa 1975 Helsingin keskusta oli täynnä poliiseja ja mustia autoja. 35 valtion päämiehiä kuljetettiin tarkoin vartioituna Finlandia-talolle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen ETYKiin.

Leonid Brezhnev allekirjoittaa sopimuksen
Kuva: Yle
Kokouksessa allekirjoitettiin yhteinen sopimus, jonka piti taata rauha Eurooppaan mittaamattomiksi ajoiksi. Kokous synnytti – ainakin Suomessa – poliittisen euforian tunteen.

Eurooppaan pysyvät rajat

Suomessa, Helsingissä, on sovittu, että Euroopan rajat ovat pysyviä ja että kaikissa allekirjoittajamaissa kaikki kansalaiset saavat yhtäläiset ihmisoikeudet, myös Neuvostoliitossa ja sen liittolaismaissa. Niin ainakin läntisessä Euroopassa uskottiin.

Kekkonen ja Brezhnev Helsingissä
Kuva: Yle
Helsingin päätösasiakirjan ensimmäinen allekirjoittaja, Saksan silloinen liittokansleri Helmut Schmidt toppuuttelee suomalaista euforiaa, joka on taas heräämässä sopimuksen 40-vuotisjuhlien kynnyksellä.
"Se oli ennen kaikkea tilaisuus tavata muita valtionpäämiehiä ja keskustella suoraan heidän kanssaan", nyt 96-vuotias liittokansleri Schmidt sanoo.
"Me puhuimme suoraan DDR:n johtajan Erich Honeckerinkanssa, Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford ja Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhnev puhuivat keskenään."

Yleviä periaatteita rikottu

Mitä Helsingin hengestä on jäljellä? Oikeastaan kaikkia Helsingissä sovittuja yleviä periaatteita on rikottu: vain neljä vuotta Helsingin kesäisen huippukokouksen jälkeen Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin.

Tuhoutuneen koulun pihalla kirja
Kuva: Yle
Rikkomusten lista on pitkä: Yhdysvaltain sotatoimet Irakissa ja Afganistanissa, Jugoslavian hajoamiseen johtaneet tapahtumat ja niin edelleen.
"Kaikkein törkeimmät loukkaukset on tehty viimeisen vuoden aikana", sanoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) asiantuntijapaneelin johtaja, saksalainen Wolfgang Ischinger.
Hän viittaa Krimin liittämiseen Venäjään ja sotatoimiin Ukrainassa. Ukrainassa ETYJ on ainoa merkittävä järjestö, joka toimii edes jollakin tavalla sotarintamilla: valvoo haurasta tulitaukoa, ja laskee etulinjasta pois vedettyä raskasta tykistöä ja tankkeja.
Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran toukokuussa 2015.
Vesa Toijonen, ohjaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti