keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Stora Enson Kemijärven raunioille nousee uutta...

Stora Enson Kemijärven raunioille nousee uutta - hyvä niin - vaikka tosin toisella yrittämällä. Toivottavasti vielä lisää biotuotetehtaan muodossa. Tosin tuon biotuotetehtaan omistus- ja käynnistyskuviot askarruttavt monien mieltä. Pohja ei ole kovin tukeva...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Kemijärvelle 44 miljoonaa investoinut Kylävainio: ”Johtajan lähdössä ei dramatiikkaa”

JUSSI LEINONEN
Keitele Groupin Ilkka Kylävainion mukaan Kemijärven sahan ja liimapuutehtaan alku on sujunut hyvin, vaikka investointi onkin tullut jo toistakymmentä miljoonaa euroa kalliimmaksi kuin alkujaan arvioitiin.

Lappi Timberin toimitusjohtaja Pekka Tuovisen lähtöön Kemijärven tehtaan toimitusjohtajan tehtävistä ei liity dramatiikkaa, sanoo Keitele Timber Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kylävainio.
Keitele Forest -konserni osti viime viikolla pienosakkailta eli Tuoviselta ja hänen veljeltään heidän yhdeksän prosentin osakekantansa yhtiöstä. Samassa yhteydessä Pekka Tuovinen siirtyi pois yhtiön palveluksesta ja Kylävainio otti toimitusjohtajan tehtävät hoitaakseen.
Kylävainion mukaan tehdasta perustettaessa osakassopimukseen kirjattiin, että Keitele voi ostaa pienosakkailta heidän osakekantansa, ja heidän on ne pyydettäessä myytävä.
Sitä, miksi myynnin aika tuli juuri nyt, Kylävainio ei kommentoi.
– Se on yhtiön sisäinen asia. Kyseessä on osakassopimuksen mukainen järjestely, joka on kaikessa sovussa sovittu ja tehty.
Kylävainion mukaan konserni osti koko osakekannan itselleen siksi, että investointien jatkaminen on helpompaa, kun yhtiöllä on yksi vahva omistaja.
– Yhtiö haluaa sitoutua toimintaan Kemijärvellä sadan prosentin omistuksella. Haluamme johtaa Lappi Timberiä tiiviisti osana konsernia, Kylävainio kertoo.
– Suurella yhtiöllä on parempi valmius investoida kuin yksityisillä henkilöillä, Kylävainio selvittää.
Ensi kesänä alueelle rakennetaan 1,5 miljoonalla tehdasraide junakuljetuksia varten sekä varastoja. Vuoden 2017 aikana valmistuu lisää kuivaamotilaa neljällä miljoonalla eurolla. Lisäksi tuotannon kaksinkertaistamiseen tarvitaan käyttöpääomaa. Yhteensä näihin investointeihin kuluu kahden vuoden aikana kymmenen miljoonaa euroa.
Pekka Tuovinen toteaa, että lähtöön ei liity mitään erikoista. Tiivis työ tehtaan käynnistämisessä on tehty, ja jatkossa toimitusjohtajuus hoituu konsernin pääpaikalta Keiteleeltä.
– Saha on valmis ja toimii. Ei tässä ole sen kummempaa, nyt oli hyvä hetki, Tuovinen sanoo.
Kalaverkoilta puhelimitse tavoitettu Tuovinen aikoo pitää lomaa ennen seuraavaan tehtävään hakeutumista. Tehtaan käynnistäminen oli tiivis urakka.
– Viime vuodet ovat olleet työntäyteisiä, hän toteaa.
Lappi Timber ja Keitele Wood Products ovat investoineet Kemijärven sahalle ja puutuotetehtaalle jo 44 miljoonaa euroa. Tästä Lappi Timberin sahan osuus on noin 34 miljoonaa.
Investoinnit ovat valtavat, mutta Kylävainio muistuttaa, että konsernin liikevaihtokin on mittava ja kasvussa.
Yhtiön liikevaihto oli elokuussa päättyneellä tilikaudella 170 miljoonaa euroa ja yhtiön myynti kasvoi 16 prosenttia. Kuluvalla tilikaudella liikevaihto nousee yli 200 miljoonaan.
Kylävainio muistuttaa, että perheyritys on käyttänyt 34-vuotisen toimintansa aikana investointeihin yli 170 miljoonaa euroa.
Kilpailu sahatavaramarkkinoilla on tiukkaa, mutta esimerkiksi Kiinan markkinat ovat kovassa kasvussa. Konsernin päämarkkina-alueet olivat Aasia, Japani, Pohjois-Afrikka ja Eurooppa.
Kylävainio odottaa myönteistä päätöstä Kemijärvelle rakennettavasta biotuotetehtaasta vielä tänä vuonna. Keiteleelle olisi edullista, että sivutuotteet, kuten hakkeen, voisi käyttää naapurissa sen sijaan, että se pitää kuljettaa Kemiin.
MIKÄ?

Keitele Group

Lappi Timberin saha aloitti toimintansa Kemijärvellä vuoden 2015 alussa.
Sahausmäärä on aluksi 150 000 kiintokuutiometriä vuodessa.
Keitele Wood Products Oy:n liimapuutuotanto alkoi syksyllä 2015.
Sahalla ja puutuotetehtaalla on nyt töissä 70 ihmistä.
Työpaikkojen määrä nousee ensi vuonna noin sataan.
"Yhtiö haluaa sitoutua toimintaan Kemijärvellä sadan prosentin omistuksella. Haluamme johtaa Lappi Timberiä tiiviisti osana konsernia."
Ilkka Kylävainio
toimitusjohtaja, Keitele Timber Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti