Maa nimeltä Suomi...

Maa nimeltä Suomi herättää aina silloin tällöin ristiriitaisia ajatuksia - ainakin minussa. 

Me suomalaiset olemme monissa kansainvälisissä vertailuissa erinomaisen hyvin menestyneitä, vaikka tällä hetkellä taloudellinen tilanteemme on murheellisen kehno emmekä aina ymmärrä omaa parastamme.

Muun muassa sitä, että joskus on tarkoituksenmukaista/pakko luopua jostakin, jopa työmarkkinasektorilla niin sanotuista saavutetuista eduista. Varsinkin sellaisista eduista, jotka ovat syntyneet maailmassa, jolla ei ole juurikaan yhtymäkohtia nykyaikaan.

Onko aina vaan tavoiteltava jatkuvaa kasvua?

Toivottavasti viides yritys niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta saadaan väännettyä kasaan kohtapuolin - eväitä siihen kyllä on, jos tahtoa ja asennetta riittää... 

Suomessa asuu vähälukuinen kansa, joka on juuri tällä hetkellä rajun muutoksen kourissa. Tänne virtaa uutta maahanmuuttajaporukkaa/turvapaikanhakijoita joka suunnalta. Osa jää pysyvästi maahamme.
Lähivuosina on odotettavissa monentasoisia sopeuttamisprosesseja ja asennemuokkausta puolin ja toisin. Eiköhän niistäkin selvitä.

Täällä kummajaisten maassa on mielestäni suvaitsevaisuusongelma - kriisi. Viime vuosina me muka olemme muuttuneet niin suvaitsevaisiksi, että täällä voidaan elää kuin pellossa, tehdä mitä haluttaa.
Itse en usko suvaitsevuuden kovinkaan paljon lisääntyneet viime vuosina. Vanhan arvomaailman omaavat kuulunevat siihen ns. hiljaiseen enemistöön, joka ei liiemmälti näkemyksiään julkisesti huutele. He puristavat nyrkkiä taskussa...

Miten ja missä tuo "elää kuin pellossa, tehdä mitä haluttaa" näkyy?

Perinteisestä kantaväestöstä osa porukasta tekee, on tehnyt jo vuosikausia, mitä tahansa, kunhan kassakone raklattaa = euroja kilisee omalle tilille. He tekevät voimakkaasti ja näkyvästi "itsensä tykö", tullakseen mahdollisimman hyvin huomioiduiksi.
Pääasiassa se toteutuu ns. keltaisen lehdistön eli lööppilehdistön suosiollisella avustuksella. 
Onneksi tämä osa kansasta on erittäin marginaalinen mutta sitä näkyvämpi ja kuuluvampi...

Monet heistä osaavat myydä itsensä moneen kertaan muutaman vuoden välein eri teemoilla. Ja kansa ostaa hullun lailla kioskit tyhjiksi lööppilehdistä.

He ovat olevinaan jopa niin vapaamielisiä, että he kokevat olevansa kaiken ulkopuolisen arvostelun ulkopuolella. Toisaalta heidän maineensa ei erityisimmin tahriinnu, sillä se on tahriintunut jo aikaisemmin moneen kertaan. He väittävät olevansa - väljästi tulkittuina - ns. taiteilijoita ja kirjailijoita, irti perinteisistä moraali- ja käyttäytymissäännöistä. 

Tuntuu välillä siltä, että mitä homompi/lesbompi, koulukiusatumpi, väärin ymmärretympi, kaltoin kohdellumpi, sairaampi, hyljätympi, tms. ihminen on niin kyseenalainen, vääristynyt menestys on taattu nimenomaan lööppimaailmassa.
Näitä samoja mediakellokkaita vilisee erilaisissa television, lähinnä kaupallisen television ohjelmissa. He ottavat kaiken irti kyseenalaisesta julkisuudestaan.

Poliitikkokellokkaat ovat taas aivan oma lukunsa. Mediajulkisuuteen yltävät onneksi vain harvat ja valitut.